Pari viime päivää ovat olleet suomaisille urheilukuluttajille maukkaita.

Kollektiivinen trauma ja häpeä nimeltä Lahti 2001 on alkanut vihdoin irrottaa otettaan. Norjalainen hiihtotähti Martin Johnsrun Sundby sai kesällä naurettavan kahden kuukauden kilpailukiellon astmalääkkeen väärinkäytöstä.

Se voitiin vielä kuitata yksittäisenä amatöörin puuhasteluna.

Riemu repesi lopullisesti torstaina, kun hiihtokuningatar Therese Johaug kärysi anabolisista steroideista. Huulirasvasta, ilman muuta, sehän se.

Jos reaktiot muissa kilpakumppanimaissa ovat lähelläkään sitä tasoa kuin Suomessa, voinee sanoa, että aiemmin niin kovin hurskasteleville norjalaisille nauraa nyt koko hiihtomaailma.

Pitkän linjan urheilutoimittaja Jari Porttila on jo vuosia epäillyt norskien puhtautta.

Tänään Porttila mesosi aiheesta Iltalehden haastattelussa.

– Ja törkeintähän on se, että FIS on julkaissut omilla sivuillaan uutisena Norjan hiihtoliiton tiedotteen sanasta sanaan. Ja he vielä otsikoivat sen niin, että häneltä (Johaugilta) löytyi kiellettyä ainetta, jonka hän oli saanut huulirasvasta.

– Siellä aloitettiin norjalaisten peseminen saman tien.

Omaa elämäänsä on jo pitkään elänyt Porttilasta Twitteriin tehty parodia-tili @SpordePorttila, joka oikeaa Porttilaakin sisukkaammin – ja moninkertaisesti hulvattomammin – on ”jahdannut” norjalaisia.

Torstaina, käryn paljastuttua, vale-Porttila pääsi totaalisesti irti, kuten alla olevista twiiteistä näkyy.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Tänään on tilipäivä!

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Johaug caught after I kissed her and tasted anabolic steroids. I was undercover lover.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Perkele jes! ELÄMÄNTYÖ! NORJA ON LYÖTY!! Pakko myöntää, että kyynel vierähti silmäpussiin.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Tuolla jossain pilvenreunalla Mika Myllylä hymyilee ja näyttää minulle peukkua. Me teimme sen!

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Oslon kaduilla norjalaiset juoksevat karkuun, kun kuljen MTV3:n mikrofoni kädessäni, vaikka en ole edes kohottanut sitä ketään kohti. Vielä.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Minulle on naureskeltu, minusta on tehty parodia, eikä Karpaasin käryn uusintapainokset myy, mutta olen ollut oikeassa kaikki nämä vuodet.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Therese Johaugin odotettu dopingkäry on saanut norjalaiset varpailleen. Kuningas Harald ei vastannut Tulosruudun soittopyyntöön.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Kun Daavid löi Goljatin.

Not Jari Porttila

@SpordePorttila
Kirjoitan onnistuneesta elämäntyöstäni kirjan. Sen nimi on Taisteluni - Norjan hiihtomahdin nousu ja tuho.