Kommentti: Hämmentävä tilasto Bundesliigassa – tappiotta koko syksy, sijoitus vasta viides
Kuva: Getty Images
Bundesliigakauden 16. kierros saatiin päätökseen keskiviikkona ja sarja siirtyi talvitauolle kärkikamppailussa RB Leipzigin lyöneen Bayern Münchenin johdolla.
Melkoinen kummajainen sarjataulukosta löytyy kuitenkin viidenneltä sijalta. Keskiviikkona 1-1-tasapelin Werder Bremenin kanssa pelannut TSG Hoffenheim ei nimittäin ole hävinnyt yhtään ottelua syksyn aikana ja on silti joutunut päästämään neljä joukkuetta edelleen ja matkaa Bayerniin on jo 11 pistettä. Syynä on se, että joukkue on pelannut 16 ottelustaan peräti kymmenen tasan.
Hoffenheimin syksy kaikkineen on ollut todella erikoinen. Kausi alkoi neljällä tasapelillä, joita seurasi vahva viiden voiton putki ja syksyn viimeisistä seitsemästä ottelusta peräti kuusi päättyi jälleen tasan – ja yksi voittoon.
Todella lähellä tappiota Hoffenheim on ollut vain kauden toisella kierroksella oltuaan Mainzin vieraana tauolla jo 1-4-tappiolla, mutta loppulukemat kirjattiin 4-4. Saksan cupista Hoffenheim toki putosi, mutta tappio Kölnille ei sekään tullut varsinaisella peliajalla, vaan vasta jatko-ottelun jälkeen.
Hoffenheimissa todennäköisesti kernaasti käännettäisiin aikaa muutama vuosikymmen taaksepäin, jolloin voitosta sai vain kaksi pistettä. ”Vanhalla” pistelaskutavallakin Bayern (27) ja Leipzig (25) olisivat edellä, mutta 22 pistettä riittäisi Hoffenheimille kolmossijaan.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Kuvalinkki: HIFK-legenda myy kolmikerroksista luksusasuntoaan lähes kahdella miljoonalla eurolla
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”