Kommentti: Ainutlaatuiset panokset Veikkausliigan päätöskierroksilla
Veikkausliigakautta 2016 on perjantain jälkeen pelaamatta enää kaksi ottelukierrosta ja 12 joukkueesta peräti yhdeksän pelaa vielä todella suurista asioista.
Veikkausliigan loppuratkaisuihin lähdetään todella poikkeuksellisista lähtökohdista. Syksyn ”merkityksettömistä” otteluista on turha puhua, sillä jokaisessa ottelussa panoksia riittää yllin kyllin.
Jo yksin mestaruustaistelussa on mukana viisi joukkuetta, tosin VPS:n mestaruusmahdollisuus on lähinnä teoreettinen kärkijoukkueitten keskinäisten otteluiden myötä. VPS:n lisäksi myös RoPS mielii vielä mitalitaistoon ja seurojen himoitsemat eurocup-paikat ovat vielä täysin jakamatta cup-mestari SJK:n varmaa paikkaa lukuun ottamatta. Oman mausteensa tuovat vielä kärkijoukkueitten keskinäiset kohtaamiset.
KuPS:n etäinen mitalimahdollisuus suli perjantaina ja FC Lahti puolestaan sinetöi lopullisesti sarjapaikkansa. Karsintaan joutumista vastaan taistelee kuitenkin edelleen kolme joukkuetta.
Näistä asetelmista joukkueet lähtevät kauden kahdelle viimeiselle kierrokselle.
IFK Mariehamn: Avaimet edelleen omissa käsissä mestaruuden suhteen, mutta voi vielä pudota mitaleilta ja jopa ensi kauden eurokentiltäkin. Maalierolla lyönee HJK:ta lukuun ottamatta muut kärkijoukkueet. Jäljellä FC Lahti vieraissa ja HJK kotona.
HJK: Paljon omissa käsissä, mutta myös paljon menetettävää, kun kohtaa vielä kaksi päävastustajaa. Paras maaliero kärkijoukkueista, mutta mitään kuudetta sijaa parempaa ei vielä ole varmana. Jäljellä Ilves vieraissa ja SJK kotona.
SJK: Puolustavan mestarin kiri on ollut kova, mutta mestaruus vaatisi apuja muilta. Cupista napattu europaikka taskussa pystyy pelaamaan vapautuneemmin kuin muut. Sijat 1.-6. kaikki mahdollisia. Jäljellä PK-35 Vantaa kotona ja HJK vieraissa.
Ilves: Varmistaa vähintään mitalin voittamalla omat pelinsä, mutta jää tasaisessa taistossa maalierolla muiden jälkeen. Iso mahdollisuus ja samalla kova haaste. Jäljellä HJK kotona ja IFK Mariehamn vieraissa.
VPS: Hiipinyt loppumetreillä mitalitaistoon. Mestaruus on teoriaa, mutta mitali ja eurocup-paikka on enää yhden voiton päässä. Vähintään kuudes sija on varma, joten voi tähytä vain ylöspäin. Jäljellä PS Kemi vieraissa ja FC Lahti kotona.
RoPS: Ohut mitali- ja eurocup-sauma on vielä olemassa. Vaatii kahta voittoa ja apuja muilta, jotta RoPS nousee kolmen tai neljänkään parhaan joukkoon, mutta mahdotonta se ei ole. Hyvä maaliero auttaa tasapisteissä. Vähintään kuudes sija ja ”ylimääräinen” kotiottelu ensi kaudelle on myös etenkin RoPS:lle merkittävä asia. Jäljellä FC Inter vieraissa ja HIFK kotona.
KuPS, FC Lahti: Ei asiaa mitali- tai europaikkataisteluun, ei vaaraa karsintaan joutumisesta.
PS Kemi: Sai tappioputkensa poikki kreivin aikaan perjantaina ja on parhaissa asemissa karsintakamppailussa. Yksi voitto riittää muiden tuloksista riippumatta varmasti säilymiseen. Jäljellä VPS kotona ja KuPS vieraissa.
HIFK: Kaksi pistettä erottaa HIFK:n karsintaviivasta, joten voittoja tarvitaan. Jäljellä KuPS kotona ja RoPS vieraissa.
FC Inter: Syksy on ollut hyvä, mutta riittääkö se. Inter on edelleen takaa-ajajana karsintapeikkoa karistavassa ryhmässä. Vähintään yksi voitto on otettava ja välttämättä kaksikaan ei riitä välttämään kauden jatkumista liigakarsinnassa. Jäljellä RoPS kotona ja PK-35 Vantaa vieraissa.
PK-35 Vantaa: Putoaminen varmistui jo hyvissä ajoin syyskuussa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Aleksander Barkov teki historiaa NHL-kauden avauksessa – liittyi Wayne Gretzkyn ja Jaromir Jagrin kerhoon
- Kilpailuta laina netissä, niin voit säästää helposti huomattavia summia
- Valioliigan kärkikolmikko vahvoilla
- Huuhkajahyökkääjä loistavassa iskussa
- Huuhkaja-hyökkääjä palasi pitkän tauon jälkeen
- New Jersey kaatoi Buffalon toistamiseen – kauden ensimmäinen suomalaispiste
- NHL-kausi starttasi
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana
- HJK:lle selkeä tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä