Kokeneella suomalaisnyrkkeilijällä ura katkolla seuraavassa ottelussa – ”Do or die!”

Suomen tunnetuimpiin nyrkkeilijöihin lukeutuva Juho Haapoja jatkaa uraansa ainakin yhden ottelun verran. Vastaan asettuu unkarilainen Tamas Lodi, joka iski rajulla tyrmäyksellä Haapojan kanveesiin huhtikuussa Hartwall Arenalla. Haapoja saa tilaisuuden velkojen maksuun Seinäjoki Areenalla syyskuun 17. päivä.
– Olihan se edellinen tyrmäystappio aikamoinen shokki. Kun ei kunnioita vastustajan lyöntivoimaa ja kävelee vain eteenpäin, niin silloin löytää itsensä kanveesista. Pelkästään oman listan siivoaminen toimii kovana motivaattorina, Haapoja sanoo.
Revanssiottelun lisäksi panoksena on Haapojan koko tulevaisuus ammattinyrkkeilijänä. Tappion koittaessa Haapoja ripustaa hanskansa naulaan ja jättää kehät muille iskijöille. Voitto Lodista tarkoittaisi viimeisen titteliottelun metsästyksen jatkumista.
– Do or die kuvaa tätä ottelua parhaiten. Focus on sataprosenttisesti tässä matsissa. Valmentaja CJ Hussein on jälleen tiimissä mukana, joten tulen viettämään aikaa Lontoossa, Haapoja kertoo.
Vuonna 2006 käydyn ensimmäisen ammattilaisottelun jälkeen Haapojan uraan on mahtunut monenlaista. Nyt edessä on kymmenvuotis juhlaottelu hänen omilla kotikonnuillaan. Seinäjoki Areenalla Haapoja on otellut kaikkiaan neljästi ja jokaisessa taistelussa tunnelma on ollut erinomainen. Tälläkin hetkellä latausta Ylihärmän tykistä löytyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
– On todella hienoa päästä iskemään tällainen ottelu pohjalaisyleisön eteen. Toivon, että koko Pohjanmaa on kannustamassa mut jatkoon. Takaan, että ottelussa tykitetään alusta loppuun saakka täysillä ja tällä kertaa Lodi tipahtaa ennen viimeistä kongia, Haapoja päättää.
Lähde: Haapojan tiedote

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva