Kiitos kuuluu opettajalle – näin Jari Litmanen sai lempinimen ”Litti”

Jari Litmanen kertoo tänään ilmestyneessä elämäkerrassaan, kuinka hänen yleisin lempinimensä syntyi.
Kun Litmanen opiskeli lukiossa viimeistä vuottaan, hän oli usein maaottelumatkoilla. ”Litti”-lempinimen historia juontaa juurensa niiltä ajoilta.
Litmanen oli taas kerran palannut kouluun reissusta. Pelistä oli edellisiltana näytetty pätkä tv:ssä Urheiluruudussa, jossa hän oli vilahtanut.
– Aamulla koulussa Pikku-Olli (Litmasen lukioaikaisen englanninopettajan lempinimi) tarkasti läsnäoijoita ja kohdallani totesi: ”Kas, Littikin on palannut kouluun maailmankiertueeltaan. Ihan hyvin näytti peli menneen, Litmanen kertoo kirjassaan.
Se oli Litti-nimen alku. Nimityksen varsinainen käyttöönotto tapahtui hieman myöhemmin.
– Se oli sellainen spontaani nimeäminen, siihen asti olin aina ollut kaikille vain Jari. Kun siirryin HJK:hon vuotta myöhemmin, joukkueessa oli lisäkseni useampikin Jari, ja HJK:ssa yksikään Jari ei ole Jari. Kun uudet pelikaverit utelivat, onko minulle lempinimeä vai keksivätkö he sellaisen, mieleeni tuli Pikku-Ollin Litti. Sitä paitsi saksalaista maailmanmestaripelaajaa Pierre Littbarskia kutsuttiin Litiksi. Hän oli sellainen taitava vääräsäärinen harhauttelija, joten nimi tuntui sopivalta minullekin. Se jäi elämään, Litmanen kirjoittaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa