Piskuinen Färsaaret on välttänyt koronapandemialta miltei täysin ja tämän myötä maan jalkapalloliiton päätös aloittaa sarjakausi 9. toukokuuta on täysin ymmärrettävä. Kiinnostus tulee näillä näkymin olemaan ennennäkemätön.

Färsaarten noin 50 000 asukkaasta koronatapauksia on vain muutamia ja yhtään kuolemantapausta ei ole kirjattu. Muuhun Eurooppaan verrattuna Färsaaret onkin käytännössä koronasta vapaa alue. Jalkapallokauden alkuun on vajaa kolme viikkoa ja tämä tuo aivan uusia mahdollisuuksia maan pääsarjalle.

Tuohon ajankohtaan sarjoja ei ainakaan juuri missään ole käynnissä ja suorien ottelulähetysten näyttäminen kiinnostaa tv-yhtiöitä todella kovasti. Tv-oikeudet ovatkin nousemassa kuumaksi aiheeksi.

– Tämä on ihan kuten Mestarien liigan ja muiden urheiluoikeuksien osalta; odotamme ja näemme sitten kuka oikeudet saa, Norjan TV2:n urheilujohtaja Vegard Jansen Hagen sanoo NRK:lle.

– Tällä hetkellä färsaarelaisen jalkapallon tv-oikeudet ovat kiinnostavampi kuin Valioliigan tv-oikeudet.

Kanavalla oli oikeudet myös käynnissä olevaan Valko-Venäjän liigaan, mutta vastaan tulivat muut tekijät eli lähinnä se, että maassa ei suhtauduttu koronaan kuten olisi ollut asianmukaista.

– Mutta Färsaaret on kaikkea mitä Valko-Venäjä ei ole. Kun jalkapalloa pelataan vastuullisissa oloissa, kuten Färsaarilla vaikuttaa olevan, tämä on kiinnostava mahdollisuus.