Kerttu Niskanen jännitti veljensä taistelua: ”Hyvä että oma viesti vasta lauantaina”
Kuva: Getty Images
Suomen naishiihtäjillä on kovat piipussa lauantaina, kun edessä on viesti, Mitaliodotukset ovat korkealla ja kolmatta osuutta Suomen väreissä hiihtävä Kerttu Niskanen kiittelee kisaohjelmaa siitä, ettei naisten viesti osunut samalle päivälle kuin miesten 15 kilometriä.
– Hyvä, että viesti on lauantaina. Aika vaikea olisi perjantaina ollut viestiä lähteä hiihtämään. Sen verran tärisivät jalat, ja syke olisi ollut kova, pikkuveljensä Iivon huikeaa suoritusta jännittänyt Kerttu Niskanen nauroi Hiihtoliiton verkkosivujen mukaan.
Nyt keskittyminen on kuitenkin jo täysin päivän kilpailussa. Niskanen pitää Suomen nelikkoa syystäkin hyvänä. Vahva perinteisen taitaja piti myös hiihtojärjestystä oikeana.
– Taistelemaan lähdetään. Ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kuin kolmannen osuuden lähden viemään. Parhaani lähden tekemään, vapaa on kulkenut ihan hyvin ja luotan, että kulkisi nytkin. Kova vitonen on lauantaina ja alusta loppuun taistellaan, Niskanen sanoo.
Suomen viestin avaa Anne Kyllönen ja toisen perinteisen osuuden hiihtää Aino-Kaisa Saarinen. Ankkurina hiihtää Krista Lähteenmäki.
LUE MYÖS:
- Ansaittu hiljainen hetki – yksi neroista on poissa
- Ilves nousi haudasta ja otti etulyönnin
- Tavoitteena kaksi voittoa – vastassa Slovakia ja Latvia
- Pyhäinhäväistys edessä – MM-kisojen kruunu poistuu
- Kaksi selvillä, kaksi auki – Tappara ja KooKoo välieriin
- Kohutulokas kukisti legendan – hirmuiset pisteet
- Cityn supertähti lähtee
- Hattutemppujen ilta! Otteluvoitot tasan
- Putosiko Real Madrid kelkasta? Kaikki valtit Barcelonan käsissä
- Nyt se on varmaa – Florida ulos pudotuspeleistä