Kautta aikain ensimmäinen suomalaisvoitto Mestarien liigassa – käsipallohistoriaa isänpäivänä
Kuva: Getty Images
Riihimäen Cocksin kuparinen VELUX Champions Leaguen voittosarakkeessa rikkoontui isänpäivänä, kun Cocks nousi vahvan toisen jaksonsa ansiosta 31-29 (14-18) -voittoon sveitsiläisestä Wacker Thunista.
Cocks aloitti ottelun vahvasti etenkin hyökkäyspäässä. Tilanteen 6-4 jälkeen isäntien heitot alkoivat kuitenkin paukkua lähinnä maalikehyksiin ja toisessa kenttäpäädyssä Wacker Thun pääsi tekemään välillä turhankin helpon oloisia maaleja.
Tilanne kääntyi nopeasti 6-9:ään ja parhaimmillaan vieraiden johto oli avausjakson loppupuolella jo kuusi maalia. Tauon alla Vitali Shitsko Cocks-maalilla löysi kuitenkin torjuntavireen ja Cocks pääsi hiukan kaventamaan tauon alla.
Tämä osoittautui myös enteelliseksi, sillä toiselle jaksolle Cocks tiivisti huomattavasti puolustustaan ja ottelun ehdottomien hahmojen joukkoon noussut Shitsko hoiteli loput. Cocks imi eroa kiinni väkisin maali maalilta ja nousi ensi kertaa tasoihin numeroissa 24-24 hiukan ennen viimeisen kymmenminuuttisen alkamista.
Cocks paineli nopeasti myös johtoon ja henkinen yliote alkoi olla vahvasti riihimäkeläisillä. Kotiyleisön vahvasti kannustamana Cocks puolusti uhrautuvasti ja jyvä oli kohdillaan toisessa päädyssä ratkaisuhetkillä. Viime sekunnit Vantaan Energia Areena juhli punakeltaisena ja kautta aikain ensimmäinen suomalaisvoitto Mestarien liigassa oli tosiasia.
– Tunnelma on nyt todella katossa, olen iloinen käänteestä, jonka onnistuimme toisella jaksolla tekemään. Se oli paljon parempi kuin avausjakso ja teimme asioita kentällä enemmän sillä tavoin kuin oli sovittu, Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas riemuitsi lehdistötilaisuudessa Cocksin tiedotteen mukaan.
Savukynas osoitti kiitoksen sanansa laajalle, mutta muistutti ennen kaikkea joukkueen omasta panoksesta isänpäivän ottelussa.
– Joukkue ei lopettanut taistelua, vaikka olimme tappiolla. Tämä on iso hetki meille ja oli hienoa, että viimeinkin pystyimme pelaamaan jälkimmäisen 30-minuuttisen hyvin. Olemme monessa ottelussa olleet hyvin mukana pitkään, mutta lopussa menettäneet asemia. Nyt meni päinvastoin, iloitsi Savukynas.
– Onnittelut joukkueelle, onnittelut seuralle ja onnittelut koko suomalaiselle käsipallolle. Tästä pitää nyt nauttia.
VELUX Champions League:
Riihimäen Cocks – Wacker Thun 31-29 (14-18)
Cocksin maalintekijät:
Nico Rönnberg 10, Teemu Tamminen 8, Andrei Novoselov 7, Vitalie Nenita 2, Davor Basaric 1, Oleksandr Kyrylenko 1, Sasa Puljizovic 1, Aliaksandr Tsitou 1
2 min. ulosajot: Cocks 6x2min, Wacker 5x2min.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen