Katastrofi! IL: KHL-seura tyri harvinaisen pahasti – paljasti Leijonien valmentajan sopimuksen sovittua aiemmin
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaavan kiinalaisen Kunlun Redstarsin verkkosivuille ilmestyi tiistaina uutinen, jossa kerrottiin suomalaisen Jussi Tapolan olevan seuran uusi päävalmentaja ensi kaudella.
Muutama tunti myöhemmin uutinen oli jo poistettu, mutta siihen ehdittiin Iltalehden mukaan tarttua monissa kiekkomedioissa.
IL kertoo Tapolan allekirjoittaneen Kunlunin kanssa sopimuksen jo ennen olympialaisia. Kunlunin johtoporras kuitenkin oli luvannut, ettei luotsin diilistä kerrota kuin vasta olympiaurakan jälkeen, koska Leijonien apuvalmentaja halusi työrauhan käynnissä olevan olympiaturnauksen ajaksi.
Kunlun petti lupauksensa, ja se ”järkytti Tapolaa”, Iltalehdelle kerrottiin sisäpiiristä.
Eilistä tiedotetta saattaa ihmetellä myös SM-liigassa pelaava Tappara, jossa Tapola toimii tällä hetkellä urheilu -ja kehitysjohtajana. Hänen sopimuksensa tamperelaisseuran kanssa ulottuu vuoteen 2020.
Iltalehden saamien tietojen mukaan Kunlunin kiinalainen viestintäosasto oli unohtanut lupauksensa Tapolalle, ja virhe tajuttiin liian myöhään.
Lue Iltalehden koko uutinen aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset