Kalle Rovanperä kertoo, miten yritti ratkaista Uuden-Seelannin aikaerohaasteen
Rallisirkus jatkuu tulevana viikonloppuna Uudessa-Seelannissa. Kalle Rovanperä johtaa yhä sarjaa 53 pisteen erolla, vaikkakin kaksi viimeisintä kisaa ovat menneet penkin alle.
Uuden-Seelannin MM-rallissa ylimääräinen haaste on aikaero.
– Tulimme kisapaikkakunnalle viime viikon perjantaina, että saimme aikaa tottua aikaeroon, Rovanperä kertoo Unibetin videohaastattelussa.
Aikaeroon totuttelu on aloitettu jo hyvissä ajoin, eikä sitä ole jätetty vain kisaviikon huoleksi.
– Yritin jo kotona kääntää rytmiä ennen tänne lähtöä. Täällä kuitenkin pari ensimmäistä yötä oli vaikea saada unta ja päivällä puolestaan sitten väsytti todella paljon. Ensimmäinen päivä meni vähän nukkuessa, vaikka ei olisi saanut.
Rovanperä sai kuitenkin paikallisesta ajasta nopeasti kiinni, eikä aikaero ole enää kisaviikolla vaivannut.
– Lopulta rytmin kääntäminen onnistui itseltäni erittäin hyvin, sanoo Rovanperä tyytyväisenä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”