Kaksi selvillä, kaksi auki – Tappara ja KooKoo välieriin
Jääkiekon SM-liigan puolivälierien kaksi katkolla ollutta sarjaa myös katkesivat tiistaina. Tappara ja KooKoo ottivat ratkaisevat neljännet voittonsa kotikaukaloissaan ja etenevät välieriin. Tappara joutui tekemään täyden päivätyön ratkaisupelissä HPK:ta vastaan, kun KooKoo sen sijaan pääsi helpommalla Pelicansin kanssa.
Tappara ja KooKoo lähtivät suosikkeina sarjoihin jo runkosarjan perusteella. Loppujen lopuksi ero muodostui selväksi, sillä molemmat sarjat menivät poikki lukemin 4-1. Tappara voitti viimeisen ja ratkaisevan ottelun 1-0 HPK:n taisteltua urhoollisesti viimeiselle sekunnille. Tosin ilman maalivahti Kim Saarisen ilmiömäistä peliä ottelu olisi ratkennut viimeistään toisessa erässä.
KooKoo nappasi kotonaan ratkaisevan voiton Pelicansista lukemin 4-1. Pelicans sinnitteli hyvin mukana koko sarjan, mutta lopulta tasoero tuli kuitenkin selväksi.
Kaksi käynnissä olevaa sarjaa ovat tilanteessa 2-2 otteluvoitoissa. Viidennet ottelut pelataan keskiviikkona, kun SaiPa kohtaa Ässät Lappeenrannassa ja Ilves KalPan Tampereella. Jo nyt on selvää, että myös 11.4 pelataan näiden joukkueiden kesken kuudes ottelu. Tappara ja KooKoo pääsevät huilaamaan ennen välieriä, kun tulevat vastustajat tekevät töitä koko rahan edestä.
LUE MYÖS:
- Tavoitteena kaksi voittoa – vastassa Slovakia ja Latvia
- Pyhäinhäväistys edessä – MM-kisojen kruunu poistuu
- Kaksi selvillä, kaksi auki – Tappara ja KooKoo välieriin
- Kohutulokas kukisti legendan – hirmuiset pisteet
- Cityn supertähti lähtee
- Hattutemppujen ilta! Otteluvoitot tasan
- Putosiko Real Madrid kelkasta? Kaikki valtit Barcelonan käsissä
- Nyt se on varmaa – Florida ulos pudotuspeleistä
- AC Oulu murjoi Gnistanin Veikkausliigan avauksessa
- Mahtava nousu – ja takaisin kanveesiin