Kaikuja menneisyydestä – tasapelin aika?

MM-lopputurnauksen alkulohkovaiheen edetessä yhä suurempaan osaan otteluita ennakoidessa nousee se tosiasia millaisen tuloksen kukin joukkue otteluista ”tarvitsee”. Kun avausotteluihin lähdetään puhtaalta pöydältä, on toisen kierroksen peleissä jo selkeästi erilainen painopiste.
Avausottelunsa hävinneet maat tarvitsevat käytännössä voiton toisesta ottelustaan ja vastaavasti avausottelunsa voittaneille maille tappion välttäminen on jo puoli voittoa. Tämä toki riippuu myös hiukan vastustajasta ja sen avausottelun tuloksesta.
Juhannusaaton Italia – Costa Rica -ottelun asetelma on vedonlyöjän kannalta hyvin mielenkiintoinen. Kumpikin voitti avausottelunsa, mutta voitto tässä ottelussa ei vielä takaa jatkopaikkaa Uruguayn kaadettua torstaina Englannin. Toisaalta tasapelikin antaa avaimet kummallekin käteen päätösotteluun, jossa jatkopaikkaan riittää – niin, tasapeli.
MM-lopputurnauksesta on hiukan harmaitakin muistoja ”osuvista” tasapeleistä. Niitä nähdään lähinnä alkulohkon päätöskierroksella tilanteessa, jossa pistejako takaa kummallekin pääsyn jatkoon. Näitä on onneksi nähty vähemmän sen jälkeen kun voitosta alettiin jakaa kolme pistettä.
Mutta Italia – Costa Rica…? Ennen kisoja Italia oli tässä ottelussa selvä suosikki ja on edelleenkin huolimatta siitä, että Costa Rica yllätti ”suarezittoman” Uruguayn ensimmäisessä ottelussaan. Italia ei ehkä ole pelillisesti samanlainen joukkue kuin takavuosina, mutta kun pitää pelata 0-0 tai puolustaa 1-0-johtoa, niin siinä italialaiset ovat edelleen maailman ehdotonta eliittiä.
Eli jos peli etenee 0-0:ssa pitkälle, kumpikin saattaa alkaa varmistella pistettä aika hyvissä ajoin. Samaten Italian 1-0-johdossa joukkue jäädyttänee pelin täysin ja pitää kiinni niukasta johdostaan. Rohkeammat uskovat Costa Rican iskevän johtomaalin ja sen jälkeen voi tapahtuakin mitä tahansa tai vaihtoehtoisesti Italian ratkaisevan pelin jo aikaisessa vaiheessa ja laskettelevan ”epäitalialaiseen” murskavoittoon.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Veikkausliigajoukkueen historiallinen voittoputki poikki
- Eurooppa johdossa Ryder Cupin avauspäivän jälkeen
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa