Kaikkien aikojen paras pelaaja Mika Kohonen palaa Salibandyliigaan – Ex-valmentaja paljasti, miksi häntä kannattaa mennä katsomaan

Jyväskylän Happee saa riveihinsä ensi kaudeksi todellisen huippuvahvistuksen, kun Kaiken nähnyt ja kokenut kolminkertainen maailmanmestari ja viidesti maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Mika Kohonen palaa Suomeen kasvattajaseuraansa Ruotsista.
41-vuotias Kohonen debytoi liigassa jo syksyllä 1995, ja hän on pelannut Suomessa 173 ottelua tehopistein 110+218. Happeen riveissä hän on voittanut SM-pronssia vuonna 2000 sekä hopeaa keväällä 2005.
Suomen A-maajoukkueen entinen valmentaja Petri Kettunen tuntee entisen valmennettavansa hyvin. Nykyisin Tshekkiä luotsaava Kettunen uskoo, että Kohosen kotiinpaluu on iso asia koko sarjalle.
– Nyt on viimeisiä mahdollisuuksia nähdä häntä paikan päällä. Toivon, että se tuo jokaiselle liigapaikkakunnalle lisää katsojia, Kettunen pohti SuomiUrheilu -sivuston mukaan.
– Hän on kaikkien aikojen pelaaja maailmanlaajuisesti salibandyssä. Hänellä on ollut todella valtava merkitys suomen salibandylle, hän korostaa.
Kovatasoinen sarja ja kilpailullinen ympäristö kehittää vuosittain myös uusia pelaajia liigakartalle. Kettusen mukaan on mielenkiintoista nähdä, saako sarja tänä vuonna uusia nuoria tähtipelaajia.
– Se vaatii vähän tuuria, hyvän ympäristön ja valmennuksen sekä sellaisen hyvän lähdön kaudelle. Positiivinen ja hyvä startti auttaa siinä läpimurrossa. Toki pelaajan pohjat pitää olla kunnossa teknistaktisesti, fyyisesti ja taidon kanssa, Kettunen toteaa.
Salibandyliigan ja naisten Salibandyliigan suorat ottelulähetykset, tallenteet ja videoklipit nähdään tällä kaudella Ruutu+-palvelussa.
Lähde: Suomiurheilu.com
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa