JYP tiedotti verkkosivuillaan maanantaina puolustaja Juuso Vainion sekä hyökkääjä Micke Saaren jatkosopimuksista.

23-vuotiaan Vainion jatkosopimus on kahden kauden mittainen ja Saaren jatkosopimus kattaa ensi kauden.

– Jos Juuson kehitys jatkuu tämän syksyn kaltaisena, niin hänestä kasvaa jonakin päivänä hyvin liikkuva ja kiekollisesti taitava rightin puolustajakandidaatti myös Suomen A-maajoukkueelle, kuvailee pelaajan kehityspotentiaalia seuran urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari JYPin tiedotteessa.

Nuorten maailmanmestaruuttakin voittamassa ollut Vainio on tällä kaudella viimeistellyt JYP-paidassa 25 pelaamassaan ottelussa yhteensä neljä tehopistettä. Loukkaantumisista kärsinyt Saari on yltänyt samaan pistemäärään 17 ottelussa ja JYPin tiedotteen mukaan Saaren odotetaankin palaavan kaukaloon joulukuun aikana.

Samalla JYP tiedotti myös, että JYPin A-Nuorten päävalmentaja Lauri Merikivi jatkaa tehtävässään myös kaudella 2018-19.