JYP jatkaa ainoana suomalaisjoukkueena jääkiekon CHL:n puolivälieriin. Asia varmistui tiistaina, kun JYP ja Tappara kohtasivat toisessa osaottelussa. Tappara voitti toisen osaottelun 3-2-lukemin, mutta JYP eteni ensimmäisen osaottelun 3-1-voiton turvin jatkoon yhteismaalein 5-4.

Tappara johti avauserän jälkeen Kristian Kuuselan maalilla 1-0, mutta toisessa erässä Antti Suomela ja Mikko Kalteva tekivät JYPille hyvin arvokkaat maalit. Kaltevan osuma ratkaisi koko otteluparin, vaikka Jan-Mikael Järvinen ja Jukka Peltola nostivat Tapparan vielä päätöserässä yhden maalin päähän.

– Ei tämä ollut tietenkään mikään normaali tilanne lähteä peliin, kun tämä oli tavallaan kuin kuuden erän mittainen ottelu. Vaikka tietysti peliä lähdetään pelaamaan normaalisti, niin kyllä se hyvin helposti kutittelee pelaajilla takaraivossa, että on kaksi maalia eteen, JYP:n päävalmentaja Marko Virtanen myönsi CHL:n tiedotteen mukaan.

– Ensimmäinen erä oli arkaa ja varovaista, mikä johtui juuri varmaan tuosta lähtötilanteesta. Toiseen erään saatiin sitten vapautettua peliä. Kolmanteen erään Tappara laadukkaana joukkueena nosti tasoaan ja on pakko nyt sanoa, että sai siihen myös apuja tuomareilta kaikin mahdollisin keinoin. Vähän jäi huono maku tuomaritoiminnasta tuossa lopussa. Ei voi noin isoa roolia ottaa. Puhumme kuitenkin kerrasta poikki-systeemistä. Nyt on oikeasti rahaakin potissa. Ylpeä olen tietysti joukkueesta, että he pystyivät jatkopaikan taistelemaan, Virtanen sanoi.

JYP on ainoa suomalaisjoukkue kahdeksan parhaan joukossa.

– Tietysti aina toivoisi, että suomalaisjoukkueita olisi enemmänkin jatkossa. Mutta meidän kannalta oli hyvä se, että vastaan tuli kotimainen joukkue, niin ei tullut niin paljon matkustamista.