JYP loistoasetelmista CHL-finaalipaikan perään – ”Jokainen erä on kuin pieni playoff”
Champions Hockey Leaguen finaalipaikat ratkeavat tämän viikon tiistaina, kun CHL:n ohjelmassa ovat toiset välieräottelut. Ainoana suomalaisseurana mukana oleva JYP pelaa vieraissa tshekkiläistä Ocelari Trineciä vastaan.
JYP voitti kotonaan ensimmäisen osaottelun maalein 4-2. Näin sille riittää finaalipaikkaan maalin tappiokin. Finaaliin pääsee kahden ottelun yhteismaalien perusteella. CHL:ssä ei ole voimassa vierasmaalisääntöä.
– Parempi tietenkin näin päin. Lähdemme samalla jutulla, että kolme erää on jäljellä ja jokainen alkaa 0-0:sta. Sillä lähestymiskulmalla on menty, sanoo JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.
JYP ei ole ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa, sillä se voitti myös ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ensimmäisessä osaottelussa Tapparan. Virtanen ei suuremmin usko, että tuo kokemus toisi suurta etua.
– Siitä on tietenkin kokemusta, ei siinä muuta ole. Helpottaa ajatusmaailmaa, jolla lähdemme erä kerrallaan pelaamaan. Jokainen erä on kuin pieni playoff, hän sanoo.
JYP on pelannut viime viikon tiistaina pelatun ensimmäisen CHL-välierän jälkeen kaksi ottelua kotimaan Liigassa. HPK oli torstaina sitä parempi maalein 5-3 ja lauantaina se voitti Pelicansin 4-1.
Oman mausteensa otteluun tuo Trinecissä hieman Jyväskylä LähiTapiola Areenan vastaavaa pienempi kaukalo. Hippoksella kaukalon mitat ovat 28 x 60 metriä, ja Tshekissä kaukalo on kaksi metriä lyhyempi.
CHL:n toinen välierä on Växjö-Liberec. Tuon parin toiseen ja ratkaisevaan otteluun lähdetään tilanteesta 1-1.
CHL:n finaali pelataan helmikuun kuudentena päivänä. Finaalin saa kotihalliinsa paremman saldon lohkovaiheesta ja pudotuspeleistä omaava joukkue.
Lähde: CHL-tiedotus
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas: ylivoimainen voitto!
- IS: MM-kisojen pistepörssiä johtava Jesse Puljujärvi sivuun ykkösketjusta!
- Fabrizio Romano: Real Madridin uusi päävalmentaja selvillä
- NBA:n neljä parasta selvillä
- Ei yllätyksiä Sveitsissä – Suomi maanantaina kehissä
- Jannik Sinner kovaan saavutukseen
- West Ham kuilun partaalla
- Jere Lehtinen: Leijonat saamassa vielä yhden NHL-vahvistuksen?
- Buffalon vuoro voittaa – sarjassa edetään seiskapeliin
- Jättiyllätys – Slovenia kellisti Tshekin