IS: Jussi Salonoja kovan ratkaisun edessä
Kuva: Juha Tamminen
Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että miljonääri Jussi Salonoja on kovan ratkaisun edessä.
Salonojan omistuksessa olevat Espoo United ja Metro-areena ovat kärsineet maksuvaikeuksista. Salonoja ei kiistä Ilta-Sanomien sisäpiirin tietoa näiden myyntisuunnitelmista.
– Olen koko ajan sanonut, että käymme neuvotteluja seuran tulevaisuudesta. Mutta okei, siihen liittyvää kokonaisuutta ei ole avattu, Salonoja toteaa Ilta-Sanomille.
– Voin sanoa sen verran, että olemme neuvotelleet myös isommasta kokonaisuudesta, johon kuuluu Metro-areenakin. Sen myynti on mahdollista, ja kyselyjä on siis ollut, mutta mitään konkreettista ei ole olemassa, hän alleviivaa.
Salonojan mukaan pelkkä areena ei ole myynnissä.
– Unitedista mahdollisesti käytävät neuvottelut koskevat niin ikään kokonaisuutta. Jos tulee konkreettinen tarjous sekä areenasta että seurasta, kaupat ovat mahdolliset, kunhan vain oikea hinta löytyy. Liiketoimintaahan tämä on.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!