Jussi Markkasella elämän tilaisuus – haave tyssäsi tulokasvahtiin
Viasatin ja Viaplay kanavilla käydään torstaina läpi finaali kaudelta 2005-06. Finaali oli hyvin yllätyksellinen siinä mielessä, että siinä kohtasivat kaksi joukkuetta, joiden ei finaalissa pitänyt olla ennakkoarvioiden mukaan. Carolina ja Edmonton kuitenkin raivasivat tieltään suuret suosikit ja pelasivat Stanley Cupista.
Kumpikin joukkue oli täynnä laatua ja hyviä pelaajia, mutta varsinaisia supertähtiä ei kummassakaan joukkueessa ollut – hyökkäyspäässä. Sarjan suurin nimi oli Edmonton Oilersin riveissä ainoan kautensa pelannut puolustajalegenda Chris Pronger, joka oli Edmontonin paras pistemies pudotuspeleissä! Carolina oli tasaisen vahva ja tämä lopulta ratkaisi mestaruuden Carolinalla seitsemännessä ottelussa.
Kummankin joukkueen tie finaaleihin oli mennyt loistavan maalivahtipelin kautta. Rauman Lukossakin ihastuttanut Dwayne Roloson pelasi loistavat pudotuspelit – loukkaantumiseensa asti. Carolinan tulokasvahti Cam Ward oli tehnyt samoin joukkueen pudotuspelipolulla. Ward eteni lopulta voittoon asti ja sai myös Conn Smythe -palkinnon pudotuspelien MVP-pelaajana. Hän saavutti sen ensimmäisenä tulokaspelaajana sitten Ron Hextallin ja voitti ensimmäisenä tulokasvahtina Stanley Cupin sitten Patrick Royn.
Edmontonin maalilla pelasi finaaleissa Jussi Markkanen. Roloson loukkaantui ensimmäisessä finaalissa eikä pystynyt enää sarjassa pelaamaan. Rolosonin paikalle vaihdettiin ensimmäisessä finaalissa varalla ollut Ty Conklin, mutta hän ei onnistunut. Tämä avasi Markkaselle mahdollisuuden voittaa Stanley Cup.
Markkanen kantoi vastuunsa hyvin ja antoi Edmontonille mahdollisuuden voittoon. Carolinan useamman ketjun ratkaisuvoima kuitenkin käänsi tasaisen finaalisarjan Carolinalle.
Kuten yleensä aina, Stanley Cupin voittaminen tuo mukanaan suuria tarinoita. Carolinan Glen Wesley oli pelannut 18 kautta NHL-kiekkoa voittamatta pokaalia. Nyt hieno ura sai huipennuksensa. Lisäksi Carolinan kapteeni Rod Brind´amour sai haaveensa täyteen ja varmisti paikkansa jo tuossa vaiheessa seuran suurien joukossa. Nykyisin hän on Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen valmentajana joukkueessa.
Viasat ja Viaplay esittävät finaalisarjan torstaina. Perjantaina on vuorossa sarja, jonka päätteeksi suomalaispelaaja pääsee juhlimaan himoittua Stanley Cup -voittoa, kun Teemu Selänteen Anaheim eteni päätyyn asti.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Aleksander Barkov teki historiaa NHL-kauden avauksessa – liittyi Wayne Gretzkyn ja Jaromir Jagrin kerhoon
- Kilpailuta laina netissä, niin voit säästää helposti huomattavia summia
- Valioliigan kärkikolmikko vahvoilla
- Huuhkajahyökkääjä loistavassa iskussa
- Huuhkaja-hyökkääjä palasi pitkän tauon jälkeen
- New Jersey kaatoi Buffalon toistamiseen – kauden ensimmäinen suomalaispiste
- NHL-kausi starttasi
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana
- HJK:lle selkeä tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä