F1-kuljettajien yhdistys GPDA haluaa kuljettajille paremmat turvavarusteet kaudelle 2017, lähinnä ohjaamoon.

– FIA:n asiantuntijoiden tekemät tutkimukset ovat olleet varsin perusteellisia ja niiden yhteenvetona on syntynyt päätös, että kuljettajamme haluavat parempaa turvaa kaudelle 2017, yhdistyksen puheenjohtaja Alex Wurz kertoo, F1 Todayn mukaan.

Etenkin pään parempi suojaaminen on noussut voimakkaasti esille ranskalaisen Jules Bianchin menehtymiseen johtaneen onnettomuuden jälkeen. Jonkinlainen kuomu, lippa tai häkki voisi olla potentiaalinen ratkaisu.

– Auton koreihin on tehtävä jonkin verran rakenteellisia muutoksia. Aikaa muutoksille on kuitenkin lähes vuosi, enkä usko, että yksikään teknisen puolen ihminen haluaa olla näitä uudistuksia vastaan. Olemme nähneet autourheilussa aivan liikaa päävammoja viime aikoina, Wurz kertoi.

Samaan aikaan kuljettajat tosin vaativat Pirelliltä myös nopeampia renkaita, joissa olisi parempi pito mutkissa. Jotkin tahot ovat nähneet tämän vastakkaiseksi, kun samaan aikaan puhutaan turvallisuudesta.

– Nämä autot ja radat on suunniteltu turvallisiksi todella korkeissa nopeuksissa. Esimerkiksi 2009 F1-autot suoriutuivat mutkista melkein 50km/h nopeammin kuin nyt. Kuljettajat haluavat lisää vauhtia, niin myös fanit.

– Meidän kantamme on, että vaarat on saatava minimiin sillä ällistyttävällä modernilla teknologialla, mikä meillä on käytössämme. Kuljettajat hyväksyvät toki riskit tiettyyn pisteeseen saakka, heille kaikkein tärkeintä olisi silti päästä ajamaan mahdollisimman kovaa.