IL: Juhani Tammiselta täyslaidallinen ex-työnantaja MTV:lle: ”Minun kohdallani käsittämätön filosofia – Perästä kuuluu”
Jääkiekkostudioista tuttu entinen valmentaja Juhani Tamminen on antanut Iltalehdelle haastattelun, jossa hän kertoo ärtymyksestään entisen työnantajansa MTV:n toimintaan.
Ensin Tamminen riitautui MTV:n kanavilta tutun toimittajan Tuomas Enbusken kanssa, kun Enbuske kirjoitti syksyllä kolumnin IL:ään seniori-ikäisistä ihmisistä. Jutussa käsiteltiin myös Tammista.
Asiaa on puitu sen jälkeen, ja nyt Tamminen on haastamassa Enbusken oikeuteen kunnianloukkauksesta.
– Veli veti kolumnissaan Pirkko Arstilan ja allekirjoittaneen vessasta alas. Absoluuttisen sivistymätön näkemys. Kunhan veli tekee vastaavan uran kuin Madame Arstila ja Leijona 79, palataan asiaan, Tamminen sanoi IL:lle.
Myös MTV:n formulaselostaja Niki Juusela on aiheuttanut Tammiselle päänvaivaa tekemisillään. Juuselan kaveriporukalleen tarkoitettu video päätyi aiemmin julkisuuteen. Videolla Juusela imitoi Tammista virtsatessaan.
Tamminen ei ottanut tapausta hyvällä.
– Juuselan ceissi oli step one, tää Enbusken on step two. Ilmoitin MTV:n bossille Jarkko Nordlundille, että meillä on kana kynimättä.Tää joko loppuu, tai veljet saavat kaivaa kuvetta.
Tamminen kritisoi entisen palkanmaksajansa MTV:n toimintaa.
– Maikkarilla on minun kohdallani käsittämätön filosofia lojaliteetista ja vastavuoroisuudesta. Ne veljet ottavat käsi ojossa tuomieni yhteistyökumppanien eurot, mutta vastineena veljet antavat pelipöydän brändini törkeään vääristelyyn parhaaseen katseluaikaan.
Viime viikolla ”aurinkokuningas” oli yhteydessä asianajajaansa.
– Perästä kuuluu. Mun bisneksiä ei tuu kukaan syyttä sekoittamaan. Olen ollut brändinä yli 50 vuotta ja yrityksenä 40 vuotta. Sitä ei julkisesti vedetä vessasta alas ilman seurauksia. Ilmeisesti Maikkarin johto on eri linjoilla poliittisen johtomme kanssa. Kaikki selväjärkiset johtajat valtakunnassa liputtavat pienyrittäjyyden puolesta, mutta Maikkari veli Nordlundin ja suosikkinsa avulla pyrkivät maksimaalisesti vahingoittamaan minun liiketoimintaani.
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”