Jääkiekkoleijona numero 79 eli legendaarinen Juhani Tamminen veti pesäpallonkokoisen herneen nenäänsä, kun hänen suosikkinsa ja saunakaverinsa Veli-Pekka Ketola ei päässyt puheenjohtajavaalissa kolmen parhaan joukkoon.

Tamminen uhkasi tuohduksissaan palauttaa saamansa jääkiekkoleijonan arvonimen jääkiekkoliitolle, miltä kuulostaa sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Millä Tamminen sitten elvistelisi, jos hän ei voisi enää mainita joka kolmannessa lauseessaan olevansa jääkiekkoleijona numero 79? Naurettava jupakka sikälikin, että liitolla ei ole noiden prenikoiden kanssa mitään tekemistä, vaan ne myöntää Jääkiekkomuseon valintakomitea. Nyt on kyllä Tammisella mennyt puurot ja vellit housuun samaan aikaan.

– Nauroin vedet silmissä, kun luin Jääkiekkomuseon puheenjohtajan Kimmo Leinosen haastattelua IS:stä. Leinonen osui asian ytimeen todetessaan, että luulisi Tammisen tietävän kuka aateloinneista vastaa, kun hän tietää kaikesta kaiken muunkin. Eniten hihitytti Leinosen kommentti: ”Tamminen on joskus sanonut, että tähän asti jääkiekkoleijoniksi olisi pitänyt aateloida vain 20 henkilöä. Jos hänen näkemyksensä olisi toteutunut, Tammisen ei tarvitsisi pohtia mihin hän voi laattansa palauttaa.” Osui ja upposi.

Mikä Tammista oikein vaivaa, alkavatko menneen junan perävalot jo näkyä?

– Ei niitä valoja ole enää näkynyt pitkiin aikoihin. Hänestä on tullut puhuva mauttomien vaatteiden henkari, jolla ei ole ollut enää vuosikausiin mitään annettavaa jääkiekon sisältökeskustelulle. Mutta toisaalta, mielikuvillahan tässä eletään nykyisin jopa enemmän kuin substanssilla. Tamminen on brändätty kiistatta taitavasti Don Tamiksi ja moni pitää ihan aidosti tuosta hassusta setähahmosta, kyllä hän pienessä roolissa kommentaattorina puolustaa edelleen paikkaansa, kunhan rooli ei nouse liian suureksi. Jääkiekkoväen sisältä on vain alkanut kuulua melkoista narinaa. Kaipaisivat tuhdimpaa analyysiä itse pelistä, enkä yhtään ihmettele.

– Tässä Ketolan tapauksessa – ja monessa muussakin vastaavassa – Tammisen paras argumentti erilaisiin valintaspekulaatioihin on ollut aina, että se ja se on paras, koska hän tuntee miehen. Mistä Tamminen voi tietää niiden kavereiden substanssiosaamisen, joita hän ei tunne heitä lainkaan? Ilmiselvästi Tammisella olisi yhä kova halu vaikuttaa suomalaiseen jääkiekkoon. Ketolan rinnalla hän olisi mahdollisesti ja jopa todennäköisesti saanut nostetta, nyt meni se sauma. Valmennuspestejä ei ole hurjista puheista huolimatta lohjennut mistään päin maailmaa sitten vuoden 2013. Yrityspuolellahan Tammisella menee yhä lujaa ja koulutuksissa ja luennoilla riittää ymmärtääkseni kysyntää. Mutta onko tässäkin menty jo hiukan liian pitkälle, sitä kukin voi arvioida itse kurkistamalla vaikka tänne

Mitä luulet, palauttaako Tamminen nyt prenikkansa Jääkiekkomuseoon?

– Ei tietenkään. Mies on todennäköisesti katunut jo lausuntoaan ja nukkunut varmaan prenikka kainalossaan viime yön. Nythän Tami sai pikemminkin hyvän syyn olla palauttamatta sitä, kun tuli haukkuneeksi tyystin väärää puuta. Kyllä me vielä kuulemme moneen kertaan tuon kuuluisan jääkiekkoleijona numero 79 –lauseen.

Aika moni entinen urheilija jakelee mielellään kaikenlaisia lausuntoja ja media toistaa niitä kuin papukaija, mistä tämä kertoo?

– Tällaiset vanhat hiukkasen tai hiukan enemmän katkeroituneet ex-urheilijat ovat medialle helppoja uhreja. Heidän houreensa herättävät aina huomiota ja keskustelua. Milloin Tamminen tulee itse esiin, milloin kaivetaan Pauli Nevala navetastaan, milloin kukakin. Kyllä tätä porukkaa riittää, jotka ovat valmiita arvostelemaan kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku, ymmärsivät he sitten asioista mitään tai eivät. Journalistista arvoa tällaisilla jokavuotisilla purkauksilla ei mielestäni juuri ole. Esimerkiksi Nevalahan haukkuu kaikki ja kaiken tasaisin väliajoin kerran vuodessa, samaa rainaa on medioissa toistettu jo vuosikausia. Mutta jos heidän jorinoillaan edelleen myydään lehtiä tai saadaan rajusti klikkejä, kai ne nykykriteereillä paikkaansa puolustavat.

Pääsit jokunen vuosi sitten itsekin Tammisen mustalle listalle, kun teitte MTV:lle kauniisti sanottuna melkoisen avomielisen haastattelun. Tamminen kuvasi sinua myöhemmin hame päällä kulkevaksi tökkiväksi besserwisseriksi, et kai vain itse ole katkera ja pitkävihainen?

– Hahaa, en todellakaan. Tammisen kanssa puhuttiin asioista silloin suoraan ja hän taisi olla haastattelun aikana hiukan herkässä tilassa. Vaikka hän jälkikäteen vetikin herneen nenään, kirjoitin täsmällisesti vain ja ainoastaan sen, mitä hän tunnekuohuissaan tuolloin laukoi. Ja viimeinen puhelumme päättyi itse asiassa siihen, että Tamminen lupasi joskus tarjota kaljat. Ei ole tarjonnut, mutta en ole katkera siitäkään, leppeä kukkahattusetähän minä…