Juhani Ojala poissa Malta-ottelusta − Jere Uronen palaa Huuhkajien avaukseen puolen vuoden jälkeen
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkaja-topparin Juhani Ojalan kuume on noussut uudelleen, kertoi Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva Palloliiton verkkosivuilla.
Ojala ei siis pystynyt pelaamaan kummassakaan Turkin leirin ottelussa. Sivussa ovat myös Joel Pohjanpalo ja Alexander Ring, jotka ovat poistuneet leiriltä loukkaantumisten vuoksi.
Kanerva myös paljasti, että flunssan vuoksi Makedonia-pelin väliin jättänyt Jere Uronen nousee Suomen avauskokoonpanoon. Laitapuolustaja on edellisen kerran pelannut Huuhkajissa viime vuoden lokakuussa Islantia vastaan eli puoli vuotta sitten. Myös muita kokoonpanomuutoksia nähdään.
– Jere aloittaa tänään. Katsotaan miten hän jaksaa. Toivottavasti hän jaksaa koko pelin, mutta olemme varautuneet myös siihen, että voi alkaa piiputtaa. Emme ala leikkiä kenenkään terveydellä, Kanerva kertoi Huuhkaja-TV:ssä.
– Kokoonpano vaihtuu tänään aika lailla, joten haluan nähdä uusilta pelaajilta onnistumisia.
Suomi kohtaa klo 19.00 alkavassa ottelussa Maltan, joka kuuluu jalkapallokääpiöihin. Pelistä on siis odotettavissa hyvin erilainen kuin viime perjantaina Makedoniaa vastaan.
– He puolustavat matalampaa, joka laittaa haasteita meille hyökkäyspelaamiseen, jossa haluamme petrata Makedonia-pelistä.
Suomi – Malta pelataan maanantaina klo 19.00 Turkin Belekissä Gloria Sports Arenalla. Ottelun näet suorana Viasat Jalkapallo ja Viaplay -palvelusta.
Lähde: Palloliitto.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen