Jordanin jäljillä: Video – Marko Yrjövuoren vieraana
Jukka Toijala ja Lassi Tuovi ovat Suomen koripallomaajoukkueen apuvalmentajia. Miehet viettävät tällä hetkellä välivuotta seurajoukkueen valmennuksesta, ja ovat syksyn aikana reissanneet ympäri Eurooppaa tutustuen koripallon saloihin. Helmikuun alussa T&T pakkasivat kassinsa ja suuntasivat ison meren taakse Amerikkaan opiskelemaan paikallista toimintaa viiden viikon ajaksi. Matkan varrella tavataan tuttuja ja varmasti myös mielenkiintoisia ihmisiä koripallon parista, kun nämä herrat matkaavat ympäri vanhaa mannerta Jordanin Jäljillä
Kovin on vaikeaa peittää hymyään seuraavien viikkojen aikana, se on varma. Pitkäaikainen unelma matkata Amerikkaan tutustumaan koripalloon ja koko urheilun saloihin on vihdoin totta, sillä tällä hetkellä allamme loistavat New Yorkin valot. On mennyt useampi maajoukkuekesä pohtiessa ja pähkäillessä, ettei kunnon opintomatkaan ole ikinä aikaa, vaikka nälkä oppimiseen olisi kova . Tänä keväänä nälkään saakin sitten tukevaa sisäfilettä kaikilla mausteilla, eikä tarjoilusta ole pulaa. Kalenteri on helmikuun osalta täytetty lukuisilla otteluilla eri sarjoista, monilla hienoilla tapaamisilla ja lukemattomilla maileilla niin ilmassa kuin auton ratissa.
Las Vegas, Los Angeles, Chicago, New York toimivat matkamme pääkohteina, mikäli kuski Toijala edes kohtuullisesti pysyy kartalla. Tarkoitus on oman oppimisen lisäksi tarjoilla teille kanssamatkustajina kertomuksia matkan varrelta tämän sivuston kautta. Kamerat pyörivät myös matkamiesten toimesta siihen malliin että kuvallistakin raporttia on kyllä luvassa – aina dokumenteiksi asti. Siitä kuitenkin lisää vasta tulevina viikkoina.
Aloitamme kevään ”jäljittelyn” tänään Oskar Michelsenin vieraana Davidsonin yliopistolla. Tämän blogin ja tulevien videoiden myötä – tervetuloa mukaan!
-L-
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset