Johansson, Kolkka, Kuqi, Tainio… – Valioliigassa retroillaan suomalaismaaleilla
Viasat jalkapallo ja Viaplay tarjoilevat viikonloppuna todellisia herkkupaloja Valioliigasta. Toisessa suomalaispelaajille omistetussa Valioliigan retro-viikonlopussa nähdään viisi peliä – neljässä niistä suomalaispelaaja onnistuu maalinteossa ja viimeinen on jäänyt muuten suomalaisen jalkapallon historiaan.
Lauantain tarjonta alkaa ottelulla Charlton-Norwich kaudelta 2004-05. Charlton voittaa ottelun 4-0 ja ottelun suurin sankari on Jonatan Johansson. Yli sata A-maaottelua urallaan pelannut paraislainen tekee ottelun kaksi ensimmäistä maalia – toisen niistä loistavalla saksipotkulla.
Lauantain toisessa ottelussa kohtaavat Liverpool ja Crystal Palace samalta kaudelta kuin päivän ensimmäinen ottelu. Ottelussa nähdään kolme suomalaista samaan aikaan Valioliigakentillä: Liverpoolin topparina pelaa Sami Hyypiä ja Palacen riveissä Aki Riihilahti sekä Joonas Kolkka. Kolkka tekee ottelussa maalin entisen joukkuekaverinsa (MyPa, Willem II) Hyypiän harmiksi. Kolkan maali ei tuo kuitenkaan pisteitä, sillä suurin odotuksin Liverpooliin tullut, mutta vähemmälle menestykselle jäänyt Milan Baros löytää tässä ottelussa jyvän ja tekee hattutempun. Peli päättyy isännille 3-2.
Lauantain kolmannessa ottelussa tanner tömisee kahdesti rintakehän voimasta. Shefki Kuqi tekee Blackburnin molemmat maalit, kun kotijoukkue voittaa WBA:n maalein 2-0. ”Sheriffi” oli täysin pitelemätön, kuten härkämäinen hyökkääjä parhaimmillaan oli.
Sunnuntaina näytetään ottelu West Ham-Tottenham kaudelta 2006-07. Ottelussa nähdään seitsemän maalia, joista yksi kirjataan Tottenhamin keskikentällä pelanneelle Teemu Tainiolle. ”Tornion Terrierin” maali oli yksi Spursin neljästä, joten joukkue voitti Lontoon paikallisen lukemin 4-3 vieraskentällä. Veikkausliigaväriä ottelussa edusti West Hamin Marlon Harewood, joka oli Tainion joukkuekaverina voittamassa Hakassa 1997 Suomen cupin ja seuraavalla kaudella Hakan kanssa Suomen mestaruuden.
Viikonlopun kruunaavassa pelissä ei suomalaismaaleja nähty. Eikä edes suomalaispelaajaa avauksessa, monen ihmetykseksi ja suuttumukseksi, sillä pelin sankari pelasi vain hetken lopusta. Ottelu on Liverpool-Tottenham, kauden päätösottelu 2008-09. Tämä ottelu jäi Liverpool-legenda Sami Hyypiän viimeiseksi hänen uskomattomalla urallaan Anfieldilla. Ottelu tarjoaa monia unohtumattomia hetkiä pelin alusta kuviin pelin jälkeen – viimeistään tuo peli todisti, millaisessa arvossa Sami Hyypiää pidettiin – ja pidetään edelleen – Liverpoolissa ja miksi hänet noteerataan aidosti Liverpool -legendaksi.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin