Joel Pohjanpalo HUU-tv:lle: ”Näytettävä uudestaan, mihin pystymme ilman johtavia pelaajiamme”
Jalkapallon A-maajoukkue valmistautuu parhaillaan EM-karsintojen otteluun Färsaaria vastaan. Alla on itseluottamusta ja uskoa nostattanut voitto Kreikasta. Suomen ainoan maalin Kreikassa tehnyt Joel Pohjanpalo ei silti ota Huuhkajille suosikin viittaa.
– Färsaaret on kiusannut jokaista maata ja voittanut kahdesti Kreikan. He ovat näyttäneet, että ovat nousseet maajoukkueena aika kovalle tasolle. Tästä ei tule helppoa matsia. Meidän pitää hakea kolme pistettä, se on ainoa asia, mikä ratkaisee, sanoi Pohjanpalo HUU-tv:n haastattelussa sunnuntaina.
Yksi erittäin merkittävä asia Kreikka-voitossa on nollilla olleen itseluottamuksen koheneminen.
– Itseluottamus on kaikilla korkealla. Voitto Kreikasta nostaa pelirohkeutta. Toivottavasti se nähdään kentällä, Pohjanpalo sanoi.
Suomi oli hylännyt Markku Kanervan päävalmentajadebyytissä joulukuusi-ryhmitelmän ja pelasi 4-4-2 -systeemillä.
– Kaikki näkivät, että ne toimivat ja saimme kolme pistettä ykköskorin maalta vieraissa. Sitä emme ole tehneet koskaan. Nyt näimme, että pystymme siihen jopa ilman kahta johtavaa pelaajaamme. Nyt meidän pitää näyttää se uudestaan. Kreikka-peli on nyt mennyttä, Pohjanpalo sanoi.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus