Jean Todt haluaa kaiken vallan F1:ssä FIA:lle: ”Hallintokoneisto ei toimi lainkaan”
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n presidentti Jean Todt haluaa, että formula ykkösten päätöksenteko ja sääntöasiat siirretään vain ja ainoastaan FIA:lle.
F1:n hallintokoneisto on saanut viime aikoina valtavasti kritiikkiä. FIA ja Bernie Ecclestone eivät ole onnistuneet yhdessä edes surkean aika-ajosysteemin muuttamisessa, eikä myöskään kauden 2017 säännöistä ole vielä päästy sopuun.
– Kaiken vallan siirtäminen FIA:lle näissä asioissa olisi loogista. Meillä pitäisi olla täysi valta sääntöjen ja päätöksenteon suhteen, Todt kertoi F1i.comille.
– Mutta historiallisessa katsannossa näin ei ole koskaan ollut. Näin se vain tuntuu aina siirtyvän perintönä sukupolvilta toisille.
Todt ei usko, että mitään muutoksia on tulossa ennen vuotta 2020.
– Hallintokoneisto ei toimi lainkaan, vaikka se on ollut siellä jo vuosikymmeniä. On odotettava kunnes nykyinen Concorde-sopimus päättyy 2020, sen jälkeen meillä on mahdollisuus muuttaa asioita.
– Mutta olemme nyt vuodessa 2016 emmekä voi tehdä vielä mitään. Tästä koneistosta emme pääse eroon. Paitsi toki, jos kaikki tiimit, F1:n kaupallisten oikeuksien haltijat ja FIA päättäisimme kaikki yhdessä muutoksesta, silloin sen voisi tehdä vaikka jo huomenna, Todt maalaili.
LUE MYÖS:
- NHL:n pudotuspelit alkavat
- Odotus päättyi – Coventry pääsi miljoonaliigaan
- Leijonille lottovoitto
- Ilves voitti Tapparan – perjantaina jyrähtää Kouvolassa
- Kahdeksan pelaajaa ”Club sadassa”
- Mestarien liigan välieräjoukkueet selvillä
- Otto Virtanen suuren äärellä – turpiin tuli, mutta ei hävettävää
- Takaisku – yksi vetonaula poissa
- Nouseeko Barcelona? Miten käy Liverpoolin?
- Nikola Jokicilta jälleen uskomaton kausi