Jari Litmanen Ylellä illan välierästä: ”Tähtipelaajien määrä on huimaava”

MM-futis jatkuu tiistaina ensimmäisellä välieräottelulla, kun Ranska ja Belgia ottavat mittaa toisistaan kello 21 alkaen.
Suomalaisen jalkapalloilun ikoni ja kaikkien aikojen pelaaja Jari Litmanen pohti Yle Urheilulle kirjoittamassaan blogissa ottelun ennakkoasetelmia.
– Tiistain tähtipelaajien määrä on huimaava. Iso osa Belgian suurista nimistä on hiljakseen kotiutunut Englannin Valioliigaan, mutta aika monella on kokemusta myös muista Euroopan isoista sarjoista. Ranskalaistähdet ovat levittäytyneet laajemmalle tai tasaisemmin. Ja omakin sarja tosiaan PSG:n muodossa on edustettuna, Litmanen kirjoitti.
– Lähtökohta illan kamppailuun on tasainen. Kumpikin on edennyt vakuuttavasti neljän parhaan joukkoon. Ranskan tie on vaikuttanut hieman suoremmalta, sillä joukkueella ei ole mielestäni ollut vielä mitään hätää yhdessäkään ottelussa.
Litmasen puheista päätellen Ranska joutuu ensimmäistä kertaa turnauksessa kunnon testiin.
– Argentiina ei pystynyt testaamaan kunnolla Ranskaa, eikä siihen pystynyt myöskään Uruguay – ilman Cavania pelannut Uruguay ei pystynyt taikomaan sitä huippusuoritusta esiin, jolla Ranskaa olisi horjutettu. Ranska on vieläkin, kuten olen aiemminkin sanonut, katsomaton kortti. Kukaan ei vielä tiedä kuinka kova Ranska todellisuudessa on.
– Joukkueella on revanssihenki päällä, sen näkee kaikesta. Pitkälti juuri tämä ryhmä hävisi kotikentällään EM-finaalin Portugalille jatkoajalla. Veikkaan, että jo samana iltana tähtäin siirrettiin Venäjälle. Tällä kertaa Ranska ei ole myöskään sortunut sisäisiin ristiriitoihin, kuten niin monta kertaa aiemmin. Joukkueella on selvästi hauskaa.
Voitosta voittoon kulkenut, Brasiliankin jatkosta tiputtanut Belgia kerää kehuja ”Kuninkaalta”.
– Belgian materiaali on loistava. Se on jalostunut kisa kisalta tällaiseksi. Muutama pelaaja on pudonnut pois ja muutama on tullut lisää. Kova kilpailu on pitänyt tähtipelaajat varpaillaan. Kun tähtipelaajat ovat sitten omissa seurajoukkueissaan saaneet koko ajan isompia rooleja, ollaan nyt tilanteessa, että Belgia voi voittaa MM-kultaa.
– Uskoisin, että monet puolueettomat jalkapallon ystävät liputtavat nyt juuri Belgian puolesta. Se johtuu joukkueen positiivisesta pelitavasta ja halusta hyökätä. Lisäksi joukkueessa on näyttävyyttä moneen eri makuun: laukaisuvoimaa, hyviä pääpelaajia, kovia taklaajia, syöttämisen nerokkuutta, kykyä mennä ohi yksi yhtä vastaan tilanteissa, loistavaa maalivahtipeliä ja erikoistilanneosaamista, näin ”muutaman” laatuasian mainitakseni.
– Belgia on yksinkertaisesti loistavasti roolitettu joukkue, jossa jokainen tietää, mitä häneltä odotetaan ja mikä hänen tehtävänsä on. Kun sisäinen rauha on joukkueen suuren kapteenin, Vincent Kompanyn, johdolla on saavutettu, voi Belgia voittaa jopa Ranskan.
Myös molemmat valmentajat, Roberto Martinez Belgialta ja Ranskan Didier Deschamps, saavat osansa kehuista.
– Kummankin illan välieräjoukkueen kunniaksi pitää myös nostaa valmennus. Didier Deschamps on saanut olla joukkueensa kanssa pitkään. Entinen maajoukkuekapteeni on riittävän rohkea pitääkseen huonot hedelmät korista poissa ja luomaan työrauhan joukkueeseen.
Litmasen kirjoituksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajille paha takaisku – tähtipelaaja sivussa loppuvuoden
- Manchester Unitedin ja Chelsean konttaaminen jatkuu
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa