Brooklyn Nets kukisti yön NBA-kierroksella Detroit Pistonsin niukasti ja kentän kuninkaaksi nousi jälleen kerran James Harden. Hurjassa vireessä oleva supertähti pussitti 44 pistettä, napsi 14 levypalloa ja antoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

Nets on voittanut peräti 17 viimeisistä 20 ottelustaan ja Harden on ollut tässä putkessa avainroolissa. Täksi kaudeksi Brooklyniin siirtynyt Harden on urakoinut 30 ottelua keskiarvoilla 25,3 pistettä, 7,9 levypalloa ja 11,2 syöttöä – viimeisin on myös NBA:n paras lukema tällä kaudella.

Vuonna 2018 Harden nimettiin NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi ja keskustelu MVP-tittelistä kiihtyy koko ajan nyt kuluvan kauden edetessä. Hardenin nimi on ollut vahvasti esillä ja mies itse on samaa mieltä.

– Tuntuuko että kuulun mukaan [spekulointeihin]? Minusta tuntuu, että minä olen MVP, Harden pamautti NBA.comille.

– Yksinkertaisesti näin, mutta en halua puhua pelkästään itsestäni, en sano asiasta nyt enempää.