Jacques Villeneuve: “Lewis Hamilton käyttäytyy kuin pilalle hemmoteltu kakara”

Vuoden 1997 F1-maailmanmestari Jacques Villeneuve arvostelee kovin sanoin Lewis Hamiltonin käyttäytymistä.
– Lewis sai mestaruutensa helpolla, hän ei joutunut taistelemaan kunnolla kauden loppuun saakka. Nico Rosberg alkoi ajaa ja taistella tosissaan vasta USA:n GP:n jälkeen. Kun Nico menetti mestaruuden, se näytti muuttavan häntä. Nicosta tuli loppukaudeksi todellinen tappaja, kun taas Hamilton reagoi ikävästi ja näytti huonoimmat puolet luonteestaan, Villeneuve sanoo Motorsport-Magazinen haastattelussa.
– Lewiksen käytös kertoi, ettei hän osaa olla nöyrä. Kaveri on voittanut kolme maailmanmestaruutta, mutta ei pysty iloitsemaan toisen menestyksestä, vaan käyttäytyy kuin piloille hemmoteltu kakara, jolta on otettu lelu kädestä. Mielestäni hän ei ole käyttäytynyt, kuten suuren mestarin pitäisi.
Villeneuve uskoo, että osat saattavat Mercedeksellä hyvinkin vaihtua ensi vuonna.
– Kauden loppua kohti Nico oli koko ajan vahvempi ja vahvempi, kun taas Lewis yhä heikompi. Niillä fiiliksillä Nicon on kiva lähteä talvitauolle. Nico on osoittanut, että hän pystyy vastaamaan huippuvahtiin ja Lewis osoitti, että kun tilanne on hankala, hänkin saattaa kaatua.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- McLarenit eturiviin Australian GP:ssä
- Suomalaispakille avauspiste NHL:ssä
- Viaplayn Superviikonlopussa startataan F1-kausi, jännitetään Lontoon derbyä ja nautitaan NHL-kiekosta
- Joel Kiviranta yllättävässä maaliputkessa
- Coloradon suomalaiskaksikko avainroolissa
- Mikko Rantanen ja Mikael Granlund iskivät maalin
- Mikko Rantanen onnistui heti Dallas-debyytissään
- Teuvo Teräväinen jatkoi pisteputkeaan – Kevin Lankinen muurina
- Aleksander Barkov NHL-yön suomalaistehopelaaja – Roope Hintzin hurja vire jatkuu
- Teuvo Teräväinen hurjassa liidossa