F-lohkon päivän toisessa ottelussa Nigeria ja Bosnia ja Hertsegovina taistelevat tärkeästä voitosta. Voittava joukkue tarraisi tiukasti kiinni jatkopaikkaan lohkossa.

Avausottelussaan Bosnia ja Hertsegovina pisti Argentiinalle hyvin kampoihin, mutta joutui lopulta taipumaan 1-2-numeroin. Nigeria sen sijaan hakkasi päätään Iranin muuriin ja se jäi maaleitta avausottelussaan.

Bosnia sai heikoimman mahdollisen alun Argentiinaa vastaan, kun Saed Kolasinac ohjasi epäonnekseen MM-historian nopeimman avausmaalin. Bosnia kuitenkin tokeni shokkialusta suhteellisen hyvin ja pystyi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pistämään Argentiinalle hyvin kampoihin.

Karsinnoissa Bosnia pelasi erittäin hyökkäysvoittoista jalkapalloa kahdella kärjellä, mutta Argentiinaa vastaan päävalmentaja Safet Susic oli päättänyt pelata hieman konservatiivisemmin ja Edin Dzeko aloitti yksinäisenä kärkimiehenä. Joukkueen hakiessa tasoitusta Vedad Ibisevic nostettiin kärkeen ja hän onnistuikin maalaamaan kavennusosuman, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi. Nigeriaa vastaan Susicin uskotaan palaavan jälleen kahden kärkimiehen taktiikkaan, sillä Bosnia halajaa ottelusta voittoa.

Nigeria avausottelu oli selkeä pettymys ja Afrikan mestareilta odotettiin huomattavasti enemmän. Sen hyökkäyspeli oli hidasta ja mielikuvituksetonta ja senpä takia se ei missään vaiheessa onnistunut Irania kunnolla hätyyttelemään.

Nigerian on saatava ottelusta enemmän irti John Obi Mikeliltä sekä Victor Mosesilta, jotka jäivät avausottelussa pimentoon. Toisaalta päävalmentaja Stephen Keshille tuo päänvaivaa ykköstoppari Godfrey Oboabonan loukkaantuminen eikä häntä nähtäne kokoonpanossa. Tuo puuttuva linkki saattaa antaa juuri sen verran tasoitusta mitä Dzeko ja Ibisevic kärjessä tarvitsevat.

Ottelu on periaatteessa Nigerialle pakkovoiton paikka, sillä se ei voi lähteä päätösotteluun sillä olettamuksella, että se voittaisi Argentiinan. Bosnia tarvitsee sen sijaan vähintään tasapelin, sillä jos se klaaraa päätöspelissä Iranin, saattaisi se jopa riittää jatkopaikkaan.

Odotettavissa on hyökkäävä peli, sillä molemmat tavoittelevat ottelusta voittoa ja sitä kautta tiukkaa otetta jatkopaikkaan.