Chelsean kotiottelu Evertonia vastaan näytti jo valuvan tyystin viemäriin, kun John Terry teki toisen jakson alussa oman maalin ja Kevin Mirallas vei heti perään vieraat jo 2-0-johtoon.

Diego Costa ja Cesc Fabregas kuitenkin tasoittivat ottelun kymmenessä minuutissa ja piste näyrti tulevan pussiin. Evertonin argentiinalaispelaaja Ramiro Funes Mori iski kuitenkin yliajalla 3-2-maalin ja Everton näytti jo vievän kaikki pisteet Stamford Bridgeltä. Mutta jostain syystä pelissä pelattiin lähes 10 minuuttia lisäaikaa ja kas kummaa, John Terry onnistui yhdeksännellä yliaikaminuutilla tasoittamaan pelin uudelleen Oscarin syötöstä

Guus Hiddinkin aikakaudella Chelsea on Valioliigassa voittanut yhden pelin ja pelannut nyt neljästi tasan.

Samaan aikaan Manchester City murskasi kotonaan Crystal Palacen 4-0. Vahvaa paluuta kentille loukkaantumisen jälkeen tekevä Sergio Aguero osui kahdesti ja syötti yhden maalin.