Iso huoli HJK-leirissä – putosiko tähti taas pelistä?
Kuva: Juha Tamminen
HJK otti rutiinivoiton hallitsevasta Suomen mestarista, IFK Mariehamnista, torstaina Helsingissä. Klubi kuritti Mariehamnia maalein 2-0 ja pönkitti samalla ylivoimaista johtoaan Veikkausliigassa.
Voiton iloa varjosti kuitenkin tosiasia, että kymppipaikan dynamo Atomu Tanaka jätti kentän loukkaantumisen vuoksi jo pelin alussa. Klubi-leirissä oltiin vaitonaisia ”Atomin” vamman laadusta. Voi toki olla, että riskit minimoitiin ja miestä lepuutettiin ensi viikon Eurooppa Liigan karsintoihin.
Viime kaudella HJK:n peli sekosi pahemman kerran, kun Tanakan kausi loppui ennenaikaisesti. Monen asiantuntijan mielestä juuri tämä loukkaantuminen vei HJK:lta mestaruuden ja Suomen cupin voiton.
HJK:lle aiheuttaa edelleen päänvaivaa myös se, että kärkimies Morelos siirtyi Skotlantiin. Hänen tilalleen kärkeen nostettu Akseli Pelvas on hoitanut tehtävänsä paremmin kuin hyvin, sillä kolmessa ottelussa on syntynyt kolme maalia. Veikkausliigassa Pelvas on takuuvarma viimeistelijä, mutta euro-peleissä HJK ei hänen varaansa laske – jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Ensimmäisen karsintakierroksen ottelussa walesilaisvastustajaa vastaan Pelvas on mies paikallaan, mutta kun pelit kovenevat, tarvitaan täydennystä.
Verkot ovat HJK:kin mukaan vesillä, niin kotimaassa kuin erityisesti ulkomailla. Nimekkäimmistä suomalaispelaajista vapaana olisi ainakin entinen Klubi-kärki Berat Sadik.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan