Isännät kiinni lohkovoitossa
Kuva: Getty Images
Jatkopaikat ovat vielä jakamatta, kun Brasilian MM-kisojen A-lohkon viimeinen kierros pelataan tänään kello 23.00 Suomen aikaa. Ainoastaan isäntämaa Brasilian tämäniltainen vastustaja Kamerun on ulkona jatkopaikkakamppailusta hävittyään kaksi aiempaa peliään.
Brasilia on lohkokärjessä neljällä pisteellä maalieron turvin ennen Meksikoa. Sekään ei silti ole turvassa, sillä jos Brasilia häviää Kamerunille ja samaan aikaan Meksiko ja Kroatia tasaavat pisteet, jää se lohkokolmoseksi kahden parhaan selvitessä neljännesvälieriin.
Brasilian päävalmentaja Luis Felipe Scolari on luottanut turnaukseen valmistavalla jaksolla sekä turnauksen aikana pitkälti samaan kokoonpanoon. Kisat avanneesta Kroatia-pelistä sitä seuranneeseen Meksiko-otteluun ainoastaan oikea laituri Hulk vaihtui astetta puolustavampaan Ramiresiin. Suuria muutoksia tuskin tullaan siis näkemään tänäänkään. Ainoa kysymysmerkki on juuri yllä mainittu oikea laita. Ramires ei paikalla onnistunut, joten sinne palannee joko Hulk tai Meksikoa vastaan Ramiresin puoliajalla korvannut Bernard.
Isäntämaan päätöspelin vastustaja Kamerun on sekasortoisessa tilassa. Molemmat pelit hävinneet ”Lannistumattomat Leijonat” tappeli MM-kisabonuksista maan jalkapalloliiton kanssa ennen kisoja ja on jatkanut riitelyä joukkueen kesken läpi turnauksen. Alex Song tuhosi maan jatkomahdollisuudet otettuaan todella typerän punaisen kortin Kroatia-pelin avausjaksolla. Toisella jaksolla Benoit Assou-Ekotto hyökkäsi joukkuetoverinsa Ben Moukandjon kimppuun. Songin tilalle valmentaja Volker Finke laittanee Jean Makounin. Myöskin Assou-Ekotto joutunee sivuun, ja Henri Bedimo ottanee hänen paikkansa vasempana laitapuolustajana. Edellisen pelin loukkaantumisen takia missannut tähtihyökkääjä Samuel Eto’o yrittää palata takaisin kokoonpanoon.
Kamerunin toivo lepää siinä, että se voi pelata rohkeasti, koska sillä ei ole mitään hävittävää. Silti mikä tahansa muu kuin Brasilian selkeä voitto ja vakuuttava marssi lohkovoittoon olisi jättiyllätys.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen