IS: Asiat muuttuivat rajusti HIFK:ssa – Antti Törmänen ei johda enää jääharjoituksia!

SM-liigassa pelaavan Helsingin IFK:n valmennuksen työnjako on muuttunut, kertoo Ilta-Sanomat.
Helsinkiläisseuran apuvalmentajat Pekka Kangasalusta ja Joonas Tanska ovat IS:n mukaan jo useamman viikon ajan vetäneet kaikki jääharjoitukset. Samalla päävalmentaja Antti Törmäsen rooli harjoitusten vetämisessä on pienentynyt huomattavasti.
HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas kiisti IS:lle, että Törmänen olisi siirretty sivuun tehtävästään.
– Tässä ei ole mitään dramatiikkaa. Jokainen tietää, että meidän pelissämme on ollut ongelmia. Sitten istuimme yhdessä alas ja mietimme, miten saisimme jotain uutta. Olemme koettaneet tehdä asioita uudella tavalla, Nybondas sanoi IS:lle.
– Tässä ole ollenkaan kyse siitä, että Törmänen olisi siirretty sivuun. Ei ole myrskyä vesilasissa, eikä ole savua kun ei ole tultakaan. Tämä valmennusryhmä on tehnyt yhdessä töitä 2,5 vuotta ja jatkaa edelleen hyvässä yhteistyössä. Halusimme ainoastaan kokeilla jotain uutta.
IS:n mukaan aloite tehtävien uudelleenjärjestelyyn lähti tympääntyneiltä ydinpelaajilta, mutta Nybondas korostaa tehneensä päätöksen yhdessä valmennuksen kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti