Ilveksen nuori maalivahti debytoi kovassa paikassa – ”Vähän jännitti, mutta kyllä se siitä lähti”
Kuva: Juha Tamminen
Mika Hilander on torjunut pitkään itseoikeutettuna Ilveksen ykkösmaalivahtina, mutta ”Hila” loukkaantui viikko sitten RoPS-ottelussa ja viime viikonlopun vierasotteluun HJK:ta vastaan Ilveksen tolppien väliin tuli nuori Matias Riikonen.
18-vuotias maalivahti joutui tuleen debyytissään mahdollisimman kovaan paikkaan.
– Etukäteen jännitti jonkun verran. Lähdettiin hakemaan hyvää tulosta Helsingistä, mutta mitään ei valitettavasti saatu. Oma peli meni kuitenkin ihan ok, kehuja myös Ilves-luotsi Jarkko Wissiltä saanut Riikonen sanoi Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
Riikonen osasi hiukan odottaa vastuuta Hilanderin loukkaantumisen näytettyä heti siltä, että lepoa tulee ainakin jonkin verran.
– Kuulin perjantain harjoituksissa, että pelaan. Ei pahasti jännittänyt, mutta sellainen perusjännitys, kun se oli uusi juttu kuitenkin. Kyllä se siitä sitten lähti, kun peli alkoi.
Ilves kohtaa tulevana lauantaina kotonaan HIFK:n ja Riikonen jatkanee tolppien välissä. Ottelua voi seurata suorana Ruutu-palvelusta.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen