HIFK nappasi melkoisen vonkaleen siirtomarkkinoilta. Puolustaja Joonas Lyytinen jätti Pohjois-Amerikan kaukalot päätti suunnistaa takaisin Eurooppaan.

HIFK varmisti Lyytisen palvelukset tämän kauden lisäksi kahdelle seuraavalle kaudella. Lyytinen kertoo IFK:n Bättre Folk -palvelussa Nashville -sopimuksen päättymisen lähteneen hänen omasta aloitteestaan.

– Tämä siirto lähti liikkeelle omasta aloitteestani. Katsomon puolella istuminen ei kehittänyt minua pelaajana, kumoaa Lyytinen Suomessa otsikoissa nähdyt ”potku-uutisoinnit”.

– Isoin tekijä siinä oli ajoitus. Siellä oli pari vuotta minua nuorempia, aikaisemmilla kierroksilla varattuja hyviä pelaajia, jotka olivat minun edelläni nokkimisjärjestyksessä. Se ei vaan ollut sopiva ajoitus minun kannaltani, Lyytinen sanoo Bättre Folk -palvelun haastattelussa.

IFK:n lisäksi Lyytisen perässä oli muitakin seuroja, mutta valinta osui Helsinkiin ja Suomen Liigaan. Samalla syntyi pitkä sopimus.

– Minulla oli muutama muukin vaihtoehto, mutta IFK:n pelityyli ratkaisi lopulta. Se sopii minulle hyvin ja pystyn sitä kautta haastamaan itseäni.

– Halusin jatkuvuutta ja työrauhaa, ettei tarvitse koko ajan pomppia eri suuntiin. Hienoa päästä IFK:hon pelaamaan!

Joonas Lyytinen, 23, liittyy uuden työnantajansa harjoitusvahvuuteen alkavalla viikolla.

– Keskiviikkona joukkueella on harjoitukset uudenvuoden jälkeen ja silloin olen mukana. Sitä en vielä tiedä, milloin pelaan ensimmäisen matsin IFK:ssa.

Teoriassa debyytti olisi mahdollinen perjantaina 4. tammikuuta, kun IFK kohtaa kotonaan Kärpät. Debyytille olisi ainakin juhlavat puitteet, sillä ottelussa juhlitaan – mikäli pelikunto sallii – Markus Kankaanperän uskomatonta virstanpylvästä. Kankaanperä saa 1000 liigaottelua täyteen samassa pelissä, mikäli hän kokoonpanossa on.