Hyvä ja huono arpaonni miesten käsipallomaajoukkueella
Käsipallon miesten MM- ja EM-karsintojen arvonta suoritettiin Wienissä tiistaina 23.7. ja Suomi oli mukana molemmissa arvonnoissa tässä vaiheessa.
Vuoden 2021 MM-kisojen karsinnan osalta arvottiin ensimmäinen vaihe ja tässä arvonnassa oli mukana 15 maata. Maat arvottiin kolmeen neljän maan ja yhteen kolmen maan lohkoon, joissa pelataan kaksinkertaiset sarjat ja lohkovoittajat etenevät karsinnan toiseen vaiheeseen.
Suomi oli arvonnassa kakkoskorissa ja sai samaan lohkoon ykköskorista Israelin. Lohkon muut maat ovat Kreikka ja Kypros. Karsintalohkot pelataan lokakuun 2019 ja tammikuun 2020 välisenä aikana. Tarkempi aikataulu lyödään lukkoon myöhemmin.
– Tämä oli minusta kohtuullisen hyvä arpa. Pääsimme aika hyvään lohkoon, vaikka sekä Israel että Kreikka ovat kovia vastustajia ja vahvoja joukkueita. Meillä on mielestäni kuitenkin hyvät mahdollisuudet tässä lohkossa, Suomen päävalmentajana ensimmäiset karsintapelit syksyllä johtava Ola Lindgren totesi arvontatuloksesta Käsipalloliiton tiedotteessa.
Vuoden 2022 EM-kisojen karsinnassa ollaan edetty jo toiseen vaiheeseen. Tälle playoffs-kierrokselle osallistuvat karsintojen ykkösvaiheen kolme parasta maata sekä rankingin mukaisesti Belgia, Suomi ja Viro. Maat arvottiin kolmeen ottelupariin ja näiden kaksiosaisten otteluiden voittajat etenevät karsinnan toiseen lohkovaiheeseen.
Suomi sai arvonnassa vastustajakseen Georgian. Otteluiden ajankohdat vahvistetaan myöhemmin.
– Georgia oli ennakkoon toisesta arvontakorista kovin vastustaja ja lisäksi vierasmatka sinne on raskas. Jos pääsemme aloittamaan vieraissa, se on iso asia, Lindgren arvioi.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen