Hyökkääjälegenda Bayern Münchenin kakkosvalmentajaksi – Saksan kaikkien aikojen ykköstykki
Kuva: Getty Images
Bayern München on vahvistanut valmennusosastoaan solmimalla pelaajalegenda Miroslav Klosen kanssa ensi kautta koskevan sopimuksen kakkosvalmentajan tehtävistä. Klose siirtyy tehtävään Bayernin nuorten valmentajan postilta.
Klose on toistaiseksi huomattavasti tunnetumpi pelaajana. Saksan maajoukkueessa 137 ottelussa peräti 71 maalia viimeistellyt kärkimies on maan kaikkien aikojen maalintekijäkuningas.
Klosella on linkki Bayerniin jo pelaajauraltaan, jolloin hän pelasi joukkueessa neljä kautta. Yhtymäkohta löytyy myös vastikään Bayernin kanssa jatkosopimuksen tehneeseen päävalmentaja Hansi Flickiin. Flick oli Saksan kakkosvalmentajana vuoden 2014 MM-kisoissa Klosen ollessa vielä pelaajana mukana voittamassa maailmanmestaruutta.
– Tunnemme toisemme hyvin yhteiseltä ajaltamme maajoukkueessa ja luotamme toisiimme sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti, Klose sanoi Bayernin tiedotteessa.
– Itselleni tämä on seuraava askel valmentajanurallani.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen