Huuhkajien keskikenttäpelaaja innolla Ruotsin kaatoon: ”Heillä on kova nippu”

Suomen jalkapallon A-maajoukkue leireilee parhaillaan Abu Dhabissa, jossa se pelaa kaksi harjoitusottelua. Ensimmäisenä vastassa on maananataina Ruotsi, toisessa ottelussa torstaina vastaan asettuu Jemen.
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Sakari Mattila luottaa siihen, että Huuhkajat saa maanantaina ennen kaikkea vastaansa vähintäänkin kelpo joukkueen.
– Saamme hyvän ensimmäisen ottelun Ruotsia vastaan. Se on varmasti hyvä ja tasokas vastustaja meille. Sen jälkeen sitten ajatukset Jemeniin. Näyttää siltä, että kaikki ovat pysyneet hyvässä kunnossa lomien aikana. Varmaan saamme hyvän pelin aikaiseksi, Mattila pohtii Palloliiton verkkosivuilla.
Ruotsi on ehtinyt pelata tammikuussa jo yhden ottelun, kun se kaatoi Afrikan mestaruuskisoihin valmistautuvan Norsunluurannikon 2-0. Mattila ei kuitenkaan hätkähdä kovaa vastusta.
– Ruotsi on opiskeltu mitkä heidän kikat olivat siinä ja koetetaan iskeä niihin. Klippien perusteella oli ehkä vähän väärä tulos, mutta Ruotsilla oli kaksi paikkaa ja teki niistä. Varsinkin vastahyökkäysjoukkueena Ruotsi on vaarallinen ja niiden kanssa pitää olla tarkkana. Muuten sitten toteutamme omaa peliämme, niin he ovat varmasti vaikeuksissa meidän kanssamme, muistuttaa Norjassa ammatikseen pelaava Mattila.
Suomi ei ole Ruotsia vastaan juuri juhlinut lähihistorian aikana, mutta Mattila hakee siihen nyt muutosta.
– Kummallakin joukkueella on varmasti vähän eri pelaajat kuin normaalisti karsintaotteluissa tai, kun ykkösjoukkueet ovat olleet mukana. Niin kuin tulos Norsunluurannikkoa vastaan osoitti, niin heillä on kova nippu. Mutta niin on kyllä meilläkin. Laitetaan tilastot uusiksi.
Mattila ehti aloittaa valmistautumiskautensa Aalesundissa ja on saanut karstat puhdistettua koneesta maajoukkueleirille.
– On menty kovaa. Meillä on uusi valmentaja, joka on vanhan liiton miehiä. Vedämme pari kertaa päivässä aika kovaa ravia. Se vähän auttoi, ettei ihan nollilla vetänyt joululomilla ja siten nyt jaksaa osallistua harjoituksiin.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin