Huuhkajatoppari Leo Väisänen vielä kuukausia sivussa
Kuva: Juha Tamminen
Ranska-ottelussa marraskuun alussa loukkaantunut, vahvasti Huuhkajiin murtautumista tekevä Leo Väisänen joutuu kuntouttamaan itseään vielä ainakin parin kuukauden ajan.
Väisäsen jalkapöytä murtui ottelussa, mutta aivan puskista vamma ei miehen itsensä mukaan tullut.
– Minulla oli ollut jo muutaman kuukauden jalkapöydässä pieni murtuman alku ja välillä piti katsoa milloin pystyin harjoittelemaan. Pystyin kuitenkin olemaan sen kanssa ja otettiin sitten pieni riski, Väisänen kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
– Luulin ensiksi, että jalkaan tuli vain osuma, mutta sitten yritin kävellä ja tajusin luun olevan murtunut pahemmin.
Operaatio oli edessä vielä marraskuussa ja nyt Väisänen katsoo varovasti eteenpäin. Pelikuntoon on kuitenkin vielä matkaa.
– Jalka leikattiin nelisen viikkoa sitten ja toipumisennuste on kolmesta neljään kuukautta. Sain kipsin pois reilu viikko sitten, mutta kepeillä mennään vielä muutama viikko.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen