Suomen jalkapallomaajoukkue on kaikessa hiljaisuudessa noussut FIFA-rankingissa 13 pykälää sijalta 56 sijalle 43. EM-lopputurnauksesta vasta Ruotsille jatkokarsinnassa pudonnut Tanska on vain pykälän Suomea edellä.

Tuon rankingin mukaan Suomi on nyt maailman 43:nneksi paras jalkapallomaa, mitä sanot sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– FIFA-ranking on aika erikoinen. Nytkin kävi niin, että Suomi nousi edellisestä rankkauksesta 13 pykälää pelaamatta peliäkään ja olemme tosiaan tällä hetkellä Tanskan kanssa samalla tasolla. Tämä johtuu siitä, että rankingissa tarkastellaan neljän vuoden mittaista periodia ja alkupäästä on nyt pudonnut huonompia tuloksia Suomen osalta pois. Fakta on, että tämä on meikäläisten paras ranking ikuisuuteen. Mutta toki pelit ja tulokset kertovat enemmän kuin nämä rankingit, vaikka ne tuloksista muodostuvatkin.

Eli onko parjattu Suomi nyt sitten yhtäkkiä Tanskan veroinen jalkapallomaa, aika kovalta kuulostaa.

– Ei ihan ole. Mutta onhan tässä selkeä muutos. Tämä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras rankingsijoitus vuoden lopussa. Kovin kuvaavaa on, että 2012 syksyllä Suomi oli sijalla 96 ja kaikki mahdolliset mediat irvistelivät, kuinka grönlannit, vanuatut ja seychellit pyyhkivät Huuhkajalla haitariaan. Kyllä kai kohtuullisuuden nimissä olisi oikein huomioida nyt myös nousu. En ole otsikoita nähnyt. Takana on tällä hetkellä sellaisia maita kuin Senegal, Paraguay, Skotlanti, Japani, Kamerun ja Egypti. Ei tätä nyt ihan olankohautuksella voi ohittaa, eikä pidä.

Fakta on kuitenkin se, että edes laajennetun EM-lopputurnauksen paikka ei ollut lähelläkään…

– Näin on, mutta jos tarkastellaan lyhyempää periodia, niin syksyyn mahtui kaksi voittoa, kaksi tasapeliä, eikä yhtään tappiota. Markku Kanerva teki erittäin hyvää työtä joukkueen peräsimessä. Tulosten arvoa korostaa sekin, että joukkueemme ydin Roman Eremenko ei ollut mukana yhdessäkään näistä otteluista.

Onko Suomi nyt sitten näin paljon parempi, mitä se oli kritisoidun Mixu Paatelaisen aikakaudella?

– Suunnilleen samat ukot siellä on pelanneet. Mutta tämä on osoitus siitä, mikä merkitys on pelitavalla ja joukkueen ilmapiirillä. Paatelaisen pelitapa ei toiminut, eikä sopinut tälle joukkueelle. Kanerva näki ja ennen kaikkea ymmärsi tämän, ja suunta kääntyi.

– On tämä ehdottomasti Hans Backelle nyt parempi tilanne lähteä omaan projektiinsa. Pieni noste saatiin sekä tuloksissa, rankingissa että ennen kaikkea itseluottamuksessa. Pelaajapakka on aika stabiili ja osin jo kokenutkin, en nyt heti näe, miksi Suomi ei voisi vakiinnuttaa paikkaansa rankingissa näille haminoille ja jopa parempiin sijoituksiin. Suunta on pitkästä aikaa oikea.

Ensi lokakuussa alkavat Venäjän 2018 MM-karsinnat, jatkuuko noste silloin?

– Miksi ei jatkuisi? Paljon on kiinni siitä, miten pelaajat ostavat Backen ajatukset. Hän osaa taatusti kokeneena ja ihmisläheisenä tyyppinä kaupata ne oikeanlaisessa paketissa. Tässä kohtaa on tärkeää, että Kanerva jatkaa edelleen valmennustiimissä, uskon että hän ja Backe ovat hyvä kombinaatio.

– Vastaan tulevat Islanti, Ukraina, Kroatia ja Turkki. Niiden rankingsijoitukset ovat nyt 36, 29, 18 ja 21. Kovia vastustajia, mutta ei millään tavalla ylittämättömiä. Kukaan ei oleta, että Suomi menisi jatkoon, eikä kukaan puhu enää Kaikkien Aikojen Karsinnoista. Tässä on jotenkin kaikki sellaiset paineettoman yllätyksen eväät repussa.