Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”

Huuhkajat on pedannut itselleen erinomaiset lähtöasetelmat tuleviin EM-karsintaotteluihin, kun se johtaa lohkoa yhdessä Kazakstanin kanssa. Torstaina Suomi kohtaa toisen kärkijoukkueen vieraskentällä.
Kazakstan on ollut karsintalohkon yllättäjä napatessaan kolme voittoa. Se kaatoi muun muassa kotonaan Tanskan nousten kahden maalin tappioasemasta 3-2-voitoon. Suomen apuvalmentaja Mika Nurmela varoittaa Kazakstanin joukkueesta.
– Tanska pelasi silloin ensin meitä vastaan ja matkustivat sen jälkeen tänne (Kazakstaniin). Tanska pelasi erinomaisen ensimmäisen puoliajan ja johtivat 2–0. Toisella jaksolla Kazakstan teki hienoja maaleja ja sai siivet selkäänsä. Kazakstanilla on yksittäisiä pelaajia, jotka pystyvät tekemään hienoja suorituksia. Kaukolaukaukset ja erikoistilanteet ovat erittäin vaarallisia – siellä on pelaajia, jotka pystyvät antamaan laatupalloja, Nurmela totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Kazakstanin pärjäämisestä saatiin viitteitä jo Nations Leaguessa, kun se voitti oman lohkonsa. Kazakstanin maajoukkue liitääkin vahvassa myötätuulessa.
– Kazakstan on voitontahtoinen. He pelaavat historiansa parasta karsintaa ja heillä on itseluottamus varmasti tapissa. Kazakstanilla on kolme peräkkäistä voittoa taskussa, ja kotona he ovat olleet todella vahvoja. Viime vuoden Nations Leaguessa he voittivat kaikki kotiottelunsa ja nyt he kaatoivat vielä Tanskan – haluamme katkaista tuon putken ja mieluiten voitolla, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi.
Joukkueet ovat tuttuja toisilleen kahden vuoden takaisista MM-karsinnoista, joissa Suomi voitti molemmat keskinäiset kohtaamiset.
– Yleisö tulee olemaan vahvasti heidän takanaan ja mekkalaa tulee riittämään. Saa nähdä, miten pelaajamme pystyvät siellä kommunikoimaan. Tunnelma tulee olemaan upea ja meidän pitää pystyä myös nauttimaan siitä, Kanerva korostaa.
Huuhkajien lohko on erittäin kutkuttava, sillä Tanska ja Slovenia ovat kahden pisteen päässä kärkikaksikosta.
– Olemme vasta puolessa välissä – tässä ei vielä ratkaista mitään suuntaan tai toiseen. Loka- ja marraskuussa on vielä 12 pistettä jaossa. Onhan tämä mielenkiintoinen tilanne, tietyillä tuloksilla huomisen jälkeen neljä joukkuetta voi olla kymmenessä pisteessä. Tasaista tulee varmasti olemaan, Kanerva hehkuttaa.
EM-karsintaottelu Kazakstan-Suomi käynnistyy Astanassa torstaina 7.9. Suomen aikaa kello 17.00. Ottelu on katsottavissa Yle TV2:ssa ja Areenassa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajille paha takaisku – tähtipelaaja sivussa loppuvuoden
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa