Huuhkaja-hyökkääjä: “Kannattajat olleet syystäkin pettyneitä”
Suomi on kerännyt viidestä ensimmäisestä EM-karsintaottelustaan neljä pistettä. Voitto lauantaina Unkarista voisi vielä nostaa Huuhkajat taisteluun EM-kisapaikasta.
Suomi on voittanut Färsaaret vieraissa ja ottanut pisteen Kreikalta kotona. Kolmesta tappiosta kaksi on tullut vieraista ja yksi Helsingin Olympiastadionilta.
– Olemme ajaneet itsemme siihen tilanteeseen, että nyt olisi aika alkaa ottamaan voittoja. Jäljellä on viisi matsia ja paljon pelattavaa. Mitä vain voi tapahtua, jos nyt saamme kelkan käännettyä, Kasper Hämäläinen uskoo.
“Kapella” on rakettimaisesta noususta omakohtaista kokemusta. Hänen puolalainen joukkueensa Lech Poznan pelasi heikon syksyn ja seurajohto päätyi vaihtamaan päävalmentajaa. Sunnuntaina joukkue juhli pisteen erolla voitettua mestaruutta. Hämäläinen teki 13 maalia ja oli viiden kandidaatin joukossa ehdolla sarjan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. Paulus Arajuuri pääsi samaan kisaan puolustajien listoilta.
Suomi kärsi Unkarille marraskuussa 0-1-tappion vieraissa. Huuhkajat hävisi kenraalinsa tiistaina Virolle 0-2-lukemin. Unkari puolestaan harjoitteli maalintekoa kaatamalla Liettuan 4-0.
– Viro-peli ei ollut hyvä suoritus, faktat faktoina. Peli ei vain jotenkin toiminut. Päästimme yhden maalin ja sen jälkeen lannistuimme ja toivo loppui koko hommasta.
– Unkari ei ole helppo joukkue. He puolustavat hyvin yhdessä. Pelaajat ovat isoja ja fyysisiä ja lisäksi heillä on pari nopeaa sälliä. Sekoitus on hyvä ja he tietävät hyvin miten pelata joukkueena. Keskityksiä tulee paljon ja niillä haetaan isoja kärkiä. Niissä meidän pitää olla tarkkana.
Suomalainen jalkapalloyleisö on jo pidemmän aikaa tivannut päävalmentaja Mixu Paatelaiselta taktisia muutoksia tekemiseen, jotta pelaajien vahvuudet nousisivat paremmin esiin.
– Ei tämä ole muutoksista kiinni, vaan asenteesta. Meidän pitää lähteä taistelemaan, emme saa antaa yhtään periksi. Se on tärkeintä. Pelisysteemi ja -taktiikka eivät ole olleet tärkeimpiä tällä viikolla. Olemme keskittyneet enemmän siihen millä asenteella lähdemme peliin.
– Kannattajat ovat olleet pettyneitä syystäkin. Tuloksemme eivät ole olleet odotetunlaisia. Pelaajia harmittaa tietysti myös. Nyt jos koskaan tarvitsemme kaikki taaksemme. Kaikki haluavat voittaa. Sen kummempia ei tarvitse nyt miettiä, Hämäläinen toteaa.
Suomi kohtaa Unkarin Helsingin Olympiastadionilla tänään lauantaina klo 19. Alle 21-vuotiaat pelaavat viereisellä Pallokentällä maaottelun Ruotsia vastaan niin ikään lauantaina klo 15. Pikkuhuuhkajien peliin on vapaa pääsy.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- ”Älykkyystaso = 0” – tenniksen kauhukakara Nick Kyrgios jatkaa muiden pelaajien lyttäämistä
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Suomen Cup 2017 alkaa jo parin viikon kuluttua – ensimmäiset alasarjaparit arvottu
- Ampumahiihdossa pamahtamassa dopingpommi kunnolla – ”vihdoinkin jotain tapahtuu”
- Kotimaisessa futiksessa ”hulluperjantai” – kolme virallista matsia ja 22 maalia
- Sami Hyypiällä surkea alku Zürichissa: ”Pelaamme liian hitaasti”
- St. Lousille tuplatappio – tahallinen vai ei?
- AC Milanin europanna on kumottu!
- Agentti: Kiinalaisseura teki tarjouksen Cristiano Ronaldosta – tienaisi viikossa kaksi miljoonaa