Huuhkaja-fanit huomio! Lukas Hradecky lupaa jatkaa oluttempauksia myös Nations Leaguessa
Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky kommentoi Viafreen haastattelussa hymyssä suin sosiaalisessa mediassa ihastuttanutta toimintaansa voitokkaan Valko-Venäjä-ottelun jälkeen.
Huuhkajat otti komean 2-0-voiton Valko-Venäjästä Tampereella 9. kesäkuuta. Nollapelin pelannut Hradecky juhli ottelun jälkeen pitkään kannattajien kanssa ja nappasi voiton kunniaksi myös oluen katsomosta.
Huuhkaja-vahti lupasi ottelun jälkeen Twitterissä maksaa ”velkansa” takaisin korkojen kera.
Takaisinmaksun aika koitti tällä viikolla.
Avaa kuva tästä.
– Se lähti vähän lapasesta sosiaalisessa mediassa. Se on kiva, että se sai huomiota. Mitä enemmän Huuhkajat on tapetilla, sen parempi. Tämä oli kuitenkin ihan positiivinen tempaus. Kaverillakin eilen säihkyi silmät siihen malliin, että oli tyytyväinen omaan diiliinsä. Ei ollut mitenkään vihainen mun ryöväilystä, Hradecky kertoi yleisölle O’Learys Bakersissa.
– Siinä kohtaa se maistui aika hyvältä ja voitetun matsin jälkeen kaikki olivat aika iloisella päällä, kesälomakin alkanut. Se tuli aika selkäytimestä, eikä ollut ensimmäinen kerta. Tanskassa ainakin cupin voiton jälkeen tuli ryövättyä ja on näitä tapahtunut useamminkin. Nyt on tilit ja tuopit tasattu, Hradecky totesi.
Valko-Venäjä-ottelu oli samalla Huuhkajille kenraaliharjoitus syksyllä käynnistyvään UEFA Nations Leagueen. Fanien kannattaa olla tarkkana myös syksyn otteluissa Unkaria, Viroa ja Kreikkaa vastaan.
– Sovittiin, että jatketaan traditiota. Jos voitetaan matseja Nations Leaguen peleissä, niin otetaan sama homma haltuun, Hradecky lupasi.
Katso Lukas Hradeckyn haastattelu kokonaisuudessaan Viafreestä.
UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät ensi syksystä alkaen Viasatilla ja Viaplayssa. Kaikki Huuhkajien ottelut ovat myös vapaasti katsottavissa Viafreessä.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin




