HPK jäädyttää Marko Tuulolan pelinumeron

HPK jäädyttää puolustaja Marko Tuulolan pelinumeron 36.
Paita nostetaan Ritari-areenan kattoon lauantaina 19.9. ennen HPK-KalPa ottelua. Tuulolan paitaa ennen HPK on jäädyttänyt Eero Salisman #2, Jyrki Louhen #9, Marko Palon #13, Juha Hietasen #17 ja Hannu Savolaisen #18 pelipaidat.
Vuonna 1971 syntynyt Tuulola pelasi ensimmäiset liigaottelunsa kaudella 1989-1990. Nuori Tuulola saalisti 15 pelaamassaan liigaottelussa yhden syöttöpisteen. Ensimmäinen liigamaali syntyi kaudella 1991-1992, kun pelipaikka vakiintui edustusjoukkueessa. HPK:sta Tuulolan tie vei Rauman Lukkoon ja sieltä Helsingin Jokereihin.
Kolmen Jokeri-kauden jälkeen tie vei länteen ja Ruotsin Elitserien-joukkue Brynäs IF:n riveihin. Ruotsissakin Tuulola vietti kolme täyttä kautta. Seuraava osoite olikin sitten Hämeenlinna ja HPK. Tuulolan paluu kaudeksi 2001-2002 oli tehokas. Kaudella syntyi 55 ottelussa 40 tehopistettä ja pudotuspeleissä kahdeksassa ottelussa kaksi syöttöpistettä. Samalla kaudella Tuulola palkittiin Matti Keinonen –palkinnolla Liigan tehopelaajana.
Seuraavalla kaudella HPK:n paidassa 2002-2003 Tuulola valittiin Liigan parhaaksi puolustajaksi. Kausi 2003-2004 kului vielä HPK:ssa, mutta sen jälkeen Tuulolan tie vei kahden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen Helsingin Jokereihin.
Kaudella 2008-2009 Tuulola teki jälleen paluun HPK:hon, tällä kertaa jäädäkseen. Viimeisen kautensa Tuulola pelasi kaudella 2013-2014. Viimeisen kautensa lopussa isä-Tuulola sai pelata poikansa Joni Tuulolan pakkiparina ja todistaa Jonin ensimmäistä liigamaalia samaisessa ottelussa.
Marko Tuulolan paras HPK-muisto liittyy juuri Jonin kanssa pelaamiseen.
– Tottakai, kun pääsin pelaamaan pakkiparina Jonin kanssa, oli mieleenpainuva kokemus. Myös 2000-luvun alku HPK:ssa Jukka Jalosen aikana tuo mieleen hyviä muistoja. Meillä oli silloin loistava ketju Miettinen-Santala-Somervuori.
Paidan #36 kattoon nostaminen tulee olemaan tunnelmallinen hetki ja merkitsee Tuulolalle paljon.
– Tämä on iso kunnianosoitus seuralta minua kohtaan. Koen, että 25 vuoden aikana olen tehnyt ainakin jotain asioita oikein, kun saan HPK:lta tällaista arvostusta.
Tuulolan ennätykset HPK:ssa:
– Eniten otteluita 617
– Eniten syöttöjä 206
– Eniten pisteitä 255
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa
- Roope Hintz hurjana – Coloradon suomalaiset tehokkaina
- Mikko Rantanen avasi maalitilinsä Carolinassa
- Aleksander Barkov maalasi – Jesse Puljujärvi palasi
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon