Epätoivoisessa asemassa Valioliigan pohjilla rämpivä Watford on tekemässä valintaa, jota on tervehditty ilolla jalkapallopiireissä. Kenkää maanantaina saaneen Claudio Ranierin tilalle on nimitetty suomalaisillekin erittäin tuttu hahmo, Roy Hodgson.

Hodgson on viettänyt eläkepäiviä viime keväästä lähtien, mutta ilmeisesti vanha sotaratsu on pitkästynyt puutarhanhoitoon, sillä mies nähtiin jo tiistaina Watfordin harjoituskeskuksessa.

Potkut saanut Claudio Ranieri kommentoi läksiäisiksi Hodgsonin valintaa melko lyhytsanaisesti.

– Watfordilla on kaikki mahdollisuudet säilyä uusien pelaajien ja loistavan uuden managerin avulla. Onnea molemmille tulevaisuuteen.

Roy Hodgson ei ole vielä kommentoinut uutta pestiään, mutta sen verran asiasta on julkisuuteen vuotanut, että 74-vuotiaan sopimus kestää aluksi kauden loppuun, ja mikäli lopputulokset ovat tyydyttäviä, sopimusta voidaan jatkaa suoraan lennosta. Samalla Hodgsonista tulee Valioliigan kaikkien aikojen vanhin manageri.

Jos ei muuta, niin Hodgsonilla on nyt hyvin aikaa hioa kuvioita kuntoon Watfordin kanssa, sillä jonkinlaisena kohtalonotteluna pidettävään Burnley-kohtaamiseen on tasan kymmenen päivää.

Burnley-Watford 5.2. Elisa viihde Viaplayssä sekä V Sportin kanavilla.