HJK:n päävalmentaja kärkipelistä: ”Käytetään se harmitus, mitä torstain matsista jäi”

KuPS ja HJK tarjoilivat loistavan näytelmän viime viikonloppuna Bolt-areenalla. Kärkijoukkueiden kohtaaminen päättyi 2-2 monien eri vaiheiden jälkeen eikä ottelun jälkispekuloinniltakaan vältytty. Joukkueet pelasivat viikolla yhden ottelun, kumpikin tasapelin, ja nyt on vuorossa joukkueiden välinen toinen kohtaaminen, tällä kertaa Kuopiossa.
HJK lähti kohti Kuopiota jo lauantaina, joten valmistautuminen tehdään huolella. HJK:n päävalmentaja Toni Koskela uskoo HJK:n otteluennakossa, että peli tulee olemaan fyysisempi kuin viikon takainen kohtaaminen.
– Uskon, että pelistä tulee vähän erilainen kuin Bolt Arenalla. KuPS on ollut pykälää aggressiivisempi ja prässännyt ylempää kotikentällään. Uskon, että tulee tosi fyysinen peli ja hyvä liigamatsi, ennakoi Koskela HJK:n kotisivuilla.
Klubi aikoo Koskelan mukaan ammentaa energiaa myös Lahti -ottelun tasapelipettymyksestä.
– Vahvasti nyt katseet kohti sunnuntaita. Käytetään se harmitus, mitä torstain matsista jäi ja käännetään se positiiviseksi. Käytetään kaikki energia siihen, että palaudutaan hyvin ja ollaan sunnuntaina valmiit lyömään kaikki peliin, Toni Koskela kertoi HJK:n verkkosivuilla.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa