HJK:n loppukauden haaste – tarjolla sijat yhdestä viiteen

Kuusi edellistä Veikkausliigan mestaruutta vienyt HJK on erikoisessa tilanteessa. Jäljellä on kaksi kierrosta, eikä kultamitalit ole enää joukkueen omissa käsissä.
Viime vuosina on totuttu, että HJK varmistaa mestaruutensa hyvissä ajoin. Nyt joukkue on kaksi pistettä johtavaa SJK:ta perässä ja väliin mahtuu vielä RoPS. Parhaimmillaan Mika Lehkosuon joukot voittavat liigan ja heikoimmillaan sijoittuvat viidensiksi.
– Neljän vieraspelin jälkeen pääsemme pitkästä aikaa pelaamaan taas kotikentällämme. Totta kai haluamme voittaa viimeisen kotipelimme ja antaa faneillemme juhlimisen aihetta. Koko joukkue odottaa ottelua innolla, Lehkosuo kertoo HJK:n verkkosivuilla.
Kolmas sija oikeuttaisi ensi kaudella Eurooppa-liigan karsintoihin, kuten myös hopealle sijoittuminen. Suomen mestaruus toisi mukanaan jälleen Mestarien liigan karsinnat.
– Meillä on vielä mahdollisuudet sijoille 1.-5. kun kautta on kaksi peliä jäljellä. Jokaisella Veikkausliigan ottelussa on vielä isot panokset, niin mestaruustaistossa kuin myös taistelussa sarjapaikasta. Kaikkien kannalta on tietysti hienoa, että jännitys säilyy sarjataulukon molemmissa päissä loppuun asti, Lehkosuo miettii.
Veikkausliigassa pelataan sunnuntaina täysi kierros. HJK kohtaa IFK Mariehamnin Sonera Stadiumilla klo 14.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa