HJK vei Stadin derbyn ja nousi kärkipaikalle
Veikkausliigan runkosarja lähestyy huipennustaan ja viikonlopun ympärillä pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen ottelukierros.
Kierros alkoi jo torstaina Tehtaan kentältä FC Hakan isännöidessä FC Honkaa. Haka nousi takaa-ajoasemasta voittoon ja kolme pistettä sinetöi samalla koskilaisten paikan Mestaruussarjassa. Honka puolestaan jäi kärkitaistossa haastajan asemaan.
Lauantaina Kuopiossa Ilves kävi nipistämässä pisteen matkaansa KuPS:lta. Pohjanmaan derby SJK-VPS puolestaan päättyi isäntien vakuuttavaan voittoon, eikä VPS:n urakkaa helpottanut miltei koko toisen jakson pelaaminen vajaamiehisenä.
Sunnuntain iltapäivän ottelussa AC Oulu ja FC Lahti tasasivat pisteet. Sunnuntai-iltana Maarianhaminassa IFK Mariehamn ja FC Inter pelasivat vauhdikkaan ottelun, joka päättyi turkulaisten niukkaan voittoon ja sunnuntain tulosten myötä Inter sinetöi paikkansa Mestaruussarjassa.
Kierros huipentui maanantaina Stadin derbyyn HJK:n isännöidessä HIFK:ta. Kuuma kamppailu kääntyi lopussa niukasti HJK:n eduksi ja voitto nosti Klubin sarjataulukon ykköspaikalle.
Kierroksen myötä kuuden parhaan joukkoon Mestaruussarjaan jatkavat joukkueet ovat nyt selvillä, mutta lähtökohdat niin Mestaruus- kuin Haastajasarjaankin ratkotaan vielä runkosarjan päätöskierroksella.
Veikkausliigakierros viikonloppuna:
Torstai 1.9.:
18.00 FC Haka – FC Honka 2-1 (0-1)
Lauantai 3.9.:
17.00 KuPS – Ilves 0-0
17.00 SJK – VPS 2-0 (1-0)
Sunnuntai 4.9.:
16.00 AC Oulu – FC Lahti 0-0
18.30 IFK Mariehamn – FC Inter 2-3 (0-1)
Maanantai 5.9.:
18.00 HJK – HIFK 2-1 (1-1)
Lähde: Veikkausliigan tiedote
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen