Hiljakseen kohti arkea – HIFK siirtynyt jo pariharjoitteluun

HIFK:n jääkiekkojoukkue on siirtynyt yksilöharjoittelusta pariharjoitteluun. Joukkueen uusi fysiikkavalmentaja, Jussi-Pekka Kurtti, avaa tämän hetken harjoitustilannetta HIFK:n verkkosivuilla.
– Vähintään erikoinen startti ollut, Kurtti kertoo haastattelussa.
– Alkuun tuntui erikoiselta, kun en päässyt tapaamaan koko porukkaa kerralla. Toisaalta nyt on ollut paljon kahdenkeskistä aikaa pelaajien kanssa, mikä on ollut todella hyvä. Se on harvinaista luksusta joukkueurheilussa. Normaalisti saattaa mennä syksyyn ennen kuin pääsee tutustumaan urheilijaan.
Vallitseva tilanne on johtanut tähän, mutta Kurtti näkee tilanteessa myös positiivisen puolen.
– Nyt olen saanut valmentaa yksilöitä, olen päässyt testaamaan heitä henkilökohtaisesti ja päässyt näkemään mistä kukakin syttyy treenaamisessa. Olen tutustunut jätkiin kunnolla ja se on ollut ehdottomasti vahvuus tässä tilanteessa.
Alkaneissa pariharjoitukset on otettu joukkueessa vastaan ilolla. Mikäli tilanne sallii, pikapuoliin saatetaan palata isompiin ryhmiin.
– Alussa jokainen treenasi itsekseen sillä varustuksella mitä oli käytössä. Laadin treeniapplikaatioon harjoitusohjelmat ja kuvasin liiketekniikkavideot. Nyt ollaan siirrytty siihen, että tapaan pelaajia pareittain noin kaksi kertaa viikossa, minkä lisäksi jokainen treenaa itsenäisesti. Seuraavassa vaiheessa siirrymme harjoittelemaan neljän hengen porukoissa kolmesti viikossa ja viikon loput treenit suoritetaan itsenäisesti, Kurtti sanoo HIFK:n sivuilla.
Myös pelaajistossa siirtyminen pariharjoitteluun on otettu tervetulleena vastaan. Tuoreessa Suplan ”Karanteenipäiväkirjat” -podcastissa kokenut Jesse Saarinen kertoi, että hyvillä mielin siirryttiin uuteen vaiheeseen.
– Tosi hyvä – onhan kiva aina päästä näkemään joukkuekavereita. Aika vähän on oltu tekemisissä, Saarinen sanoi podcastissa.
– Oli tosi mukavaa.
Lähteet: HIFK:n verkkosivut, Suplan ”HIFK – Karanteenipäiväkirjat” -podcast

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa